A
22. elokuuta 2018 11.25

VOMPATTI PORTTIKALLIOLLA – VAI MIKÄ SE OLI?

Työhuoneeni on kunnantalolla, vaikka olenkin seurakunnan palkkalistoilla. Olen etuoikeutettu, kun minulla on kahdessa työpaikassa työtovereita. Käyn koululla syömässä ja lounaalla syntyy monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluita. Eräänä päivänä rehtori kertoi nähneensä vaskitsan Porttikalliolla.

Jonkinlaisena ötökkäkammoisena ja villieläinpelkoisena kysyin silmät lautasen kokoisina, mikä ihme on vaskitsa. Hän selitti ja kuvaili pitkin sanankääntein, mutta kuuroille korvilleni. Olin nimittäin jo mielessäni ehtinyt luoda selkeän kuvan karvaisesta ja pelottavasta otuksesta hyppimässä ihanan Porttikallion maastossa. Illalla kotona tuo asia palasi mieleeni ja päätin tarkistaa netistä, minkälainen rehtorin tapaama otus mahtoi olla. En enää muistanutkaan tuota outoa nimeä ja lopulta olin ihan varma, että se oli vompatti! Vompatti!

Pyhä Isä! Vompateista löytyikin netistä aika tavalla materiaalia ja valokuvia, eikä sinä iltana oikein uni tahtonut tulla. Onneksi seuraavana aamuna kahvipöydässä työtoverini mainitsi uudestaan sanan vaskitsa ja sain lisäksi kuulla, että vaskitsat ovat sekä säikkyjä että vaarattomia.

Olen vahvasti maalta kotoisin, mutta aikuisvuosinani asunut pienissä ja suurissakin kaupungeissa. Niinpä siis jonkinlainen vieraantuminen luonnosta on päässyt tahdostani huolimatta käyntiin. Luonto on minulle aina ollut äärimmäisen tärkeä, onneksi monissa kaupungeissakin on tarjolla vettä ja puita, hienoja lenkkimaastoja, jopa pieniä metsiä. Mutta maaseutu on kuitenkin aina maaseutu. On tilaa olla ja elää. On hyvä hengittää. Luonto on kaikkialla, ei vain pikkuisina pläntteinä suurien kerrostalojen välissä.

HÄMÄHÄKKEJÄ JA LEPPÄKERTTUJA

Maaseudulla on myös melkoista vilinää ja vilskettä, koko Luomakunta läsnä. Kuulin juuri, että Punkalaitumen kirkossakin on vieraillut hiiri ja kissa. Kumpikaan ei asettunut taloksi ja onnekseen hiiri käväisi siellä monta vuotta ennen kissaa. Omalla aurinkoparvekkeellani on tänä kesänä vieraillut paljon hämähäkkejä, joille yleensä ennen kärpäslätkän iskua suosittelen aina ensin maiseman vaihtoa. Jotkut työtovereistani jakavat hämähäkkipelkoni, mutta yksi pahiten pelkäävä ei miehensä neuvosta enää tapa niitä. Miehensä mukaan hämähäkit kun tekevät tärkeää työtä ja kertovat talon hyvästä kunnosta. Minun puolestani hämähäkit voivat mennä naapuriin asiasta kertomaan.

Joskus Turkin aurinkolomalla päädyin pieneen rantakahvilaan, joka vasta availi toimintaansa uutta kautta varten. Ahtaassa ulkovessassa sain juuri oven suljettua, kun tajusin ovessa elelevän suurimman koskaan näkemäni hämähäkin! Ihan kuin se olisi ylpeänä esitellyt tennispallon kokoista vartaloaan ja karvaisia jalkojaan. Juoksin hätäpäissäni ravintolaan ja kohtasin viisi turkkilaista miestä. Kerroin hämähäkistä ja he machomaisesti nauraen määräsivät pikkupojan häätämään sen pois. Menin näyttämään pojalle hämähäkin ja palasin ravintolaan. Kun miehet kysyivät, mihin poika jäi, kerroin hämähäkin syöneen hänet.

Punkalaidun ei ole kokonaan päästänyt minua peloistani, mutta en enää säiky kaikkia ötököitä. Leppäkertut ja perhoset ovat ihan kivoja. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että kaikki ötökät ja isommatkin luodut kuuluvat luontoon ja niillä on luonnossa tärkeä tehtävänsä (miinus punkit).

Punkalaitumella olen saanut ihastella myös lintujen suurta kuoroa. Työhuoneestani saan päivittäin seurata oravien kipitystä kotipuuhunsa. Unohtamatta niitä ihania haikkuja, joita pääsin valokuvaamaan oikealla safarilla. Peuroja näen päivittäin. Nykyään ymmärrän jo ajaa hiljaa, usein pysähdyn tienlaitaan niitä ihailemaan.

Kaikkinaiset pelot sitovat ihmisen, peloista päästäminen onnellistaa. Silloin sitä vasta huomaa, miten oikeasti ihanan äärellä me täällä maaseudulla saamme olla.

22.8.2018

Hanna-Mari Kamppikoski

peurat 


30. heinäkuuta 2018 12.50

NÄKYVYYTTÄ JA NÄHDYKSI TULEMISTA PUNKALAITUMELLA

Punkalaitumen seurakunnan hallinnoima Tule kotiin -hanke on ollut käynnissä nyt neljä kuukautta. Neljä tapahtumarikasta, mahtavaa kuukautta! Olen hankevetäjänä ollut mukana monissa mielenkiintoisissa tilaisuuksissa ja lämpimissä kohtaamisissa. Olen tutustunut tähän kauniiseen kuntaan ja todennut päivittäin, että tänne oikeasti kannattaa muuttaa. Joka hetki on tuntunut, että hankkeellamme on sekä siunaus että hyvä pöhinä päällä. Eetu Epäilijälle kerroin jo hankkeen alkuvaiheessa nähneeni paljon isompiakin ihmeitä elämässä kuin sen, että Punkalaitumelle muuttaa uusia asukkaita.

Näitä uusia asukkaita olen jo nyt haastatellut ja heidän tarinoitaan saanut teillekin jakaa. Näitä tarinoita on tulossa myös jatkossa. Kaikille niille on selkeästi yhteistä se, että Punkalaidun vetää puoleensa magneetin tavalla. Kun tänne tulee, ei enää osaa olla pois. Olen saanut yllättävänkin monta sähköpostia ja soittoa ihmisiltä, jotka kuntaamme haluavat muuttaa. Eikä kumma, että kunnastamme kysellään! Paikallislehden lisäksi meistä on nimittäin kerrottu useampaan otteeseen sekä maakunnallisessa että valtakunnallisessa mediassa. Viikko sitten Ylellä oli hankkeesta ja kunnasta kunnon infopläjäys sekä radiossa, televisiossa että netissä.

KOTEJA JA OOPPERAA

Viikonloppuna olin mukana parissa runsaslukuisessa tilaisuudessa, joissa oli paljon myös entisiä punkalaitumelaisia. Sain siis heillekin hankkeesta kertoa. Eräs rouva kysyi vuokra-asuntotilanteestamme. Se on mielestäni hyvä, sillä seurakunnalla on parhaillaan kaksio vapaana, kunnan asuntotoimistostakin saattaa koti löytyä. Vanhustenkotiyhdistyskin voi tilanteen mukaan vapaita asuntojaan vuokrata nuoremmillekin tulokkaille. Yksityisten vuokra-asuntoja on tarjolla sekä netissä että paikallislehdessämme.

Eräs tapaamani herra kertoi olevansa jo täysin kypsä muuttamaan Punkalaitumelle, mutta ei voi, kun vaimo tahtoo oopperan. Miksi emme siis perustaisi omaa oopperaa Punkalaitumelle?! Meillä on upeaääninen kirkkoherra Irina Kaukinen, jolla on myös kanttorin koulutus. Kunnassamme on useita aktiivisia, lahjakkaita kuoroja ja palkittujakin laulajia. Ilmajoen Oopperakin aloitti aika pienesti yli 40 vuotta sitten! Siellä ohjelmistoon ovat aina oopperan lisäksi kuuluneet hengelliset, klassiset ja kevyempi musiikki. Nykyään Ilmajoen Musiikkijuhlat on laajasti tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Sinne matkataan koko maasta ja ulkomailtakin, tänä vuonna kävijämäärä oli yli 20 000. Jos Punkalaitumelle oma ooppera tulee ja jos minä sitä nyt ensimmäiseksi ehdotin, muistattehan kausikortilla?

HYVÄ ESIIN JA YLÖS

Pyörremyrskyksikin joku minua kutsui, mutta onneksi sellaiseksi, joka ravistelee ja nostaa hyviä asioita esiin. Sitä olen saanut tehdä, eikä tämän kaivon anti näytä tyrehtymisen merkkejä. Tämä paikkakunta, sen asukkaat ja koko seutu inspiroi minua kovasti. Täällä on paljon ja moninaista hyvää, mikä valitettavan usein saattaa paikallisilta jäädä huomaamatta. Kotiseuturakkaus on täällä ilmeistä, mutta enempikin saisimme Punkalaitumesta toisillekin jakaa.

Olen pohtinut yhteisöllisyyttä usein. Sitäkin, onko yhteisöllisyyden kokeminen mahdollista suuressa kaupungissa. On se varmasti, mutta väitän, ettei yhteisöllisyys isossa kaupungissa ole samalla tavalla arjessa läsnä kuin meillä Punkalaitumella. Siten, että kaupassa vaihdan pari sanaa toisen ihmisen kanssa. Kun taas toiselta kysyn, mistä mustikkansa oli löytänyt tai tiedustelen äitinsä vointia. Tai annan ohikulkijalle halin, kun poikansa oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Ja paljon muuta. Yhteisöllisyys on sitä, että tulee nähdyksi. Täällä Punkalaitumella tulemme nähdyiksi, joidenkin mielestä ihan liiankin hyvin.

Hanna-Mari Kamppikoski

IMG_1214

 


6. heinäkuuta 2018 12.25

SEITSEMÄN VELJEKSEN SEURASSA - JA VÄHÄN MUIDENKIN

Punkalaitumella voi löytää itsensä aika monesta ihanasta paikasta. Täällä tapahtuu päivittäin. Jos ei jaksa ihan aina tapahtumissa vierailla, tuo luonto omat sirkuksensa vaikkapa kodin takapihalle.

Kotipihassani olen saanut seurata linnun keskittymistä madon väsyttämiseen. Aikamoista taidetta! Eräänä sunnuntaina hymyilin helteisellä parvekkeellani. Oli aikaa istua ja aurinkoa riitti. Kunnes huomasin, että jokunen sata naakkaakin nautti naapuripuussa kesästä. Sitä mekkalaa voi huoletta kutsua melusaasteeksi. Päätin kuitenkin kestää ja sulkea kraakkumiselta korvani. Otin radion mukaani ja nautin. Radiostani tulikin parhaillaan oopperalaulaja Jussi Björlingin kertakaikkisen upeaa laulantaa. Björlingin kajauttaessa O Paradison, hiljentyivät naakat tyystin. Ihan kerrasta! En oikein tiennyt, olisinko nauranut vai itkenyt. Musiikin vaiettua naakat etsiytyivät toisiin puihin, kauas pois. Taisivat vähän hävetä ääntään.

Eräästä paikallisesta siivekkäästä, kylän kingistä - nimittäin komeasta, kirjavasta kukosta punkalaitumelaisten pitäisi ottaa mallia. Se kun pitää ääntä itsestään. Se ei kukoille tyypillisesti laula vain aamulla aikaisin. Se kiekuu aamusta iltaan ja koko ajan. Erityisesti silloin, kun joku puhuu tärkeää asiaa sen pihapiirissä. Erityisesti isoille vierailuryhmille puhuvat oppaat saavat usein muistutuksen kukolta. Niin, että on täällä muitakin tärkeitä! Olisi kaikille hyväksi, jos paikkakunnan yritykset, yhdistykset ja tapahtumien järjestäjät kiekuisivat kukon lailla vähän isommillekin porukoille, hieman laajemmin itsestään. Kertoisivat paljon ja usein, jotta muutkin kuin naapurit tietäisivät, että olemassa ollaan ja hienojen juttujen parissa painitaan.

Ketunpoikasia olen saanut seurata useammankin kerran Punkalaitumen lähiseuduilla. Eräs isäntä sanoikin, että ketunpojat häiritsevät vähän töitäkin. Ovat niin söpöjä, ettei päällekään voi traktorilla ajaa, eivätkä ne mitään tunnu ymmärtävän, kun traktorin renkaan edessä telmivät. Alkuaikoina puin nyrkkiä kaikille peuroille, jotka pyrkivät autoni eteen. Nykyään osaan jo ajaa hiljaa ja pysähtelenkin joskus tuijottelemaan niitä silmiin. Peuraa isompia otuksia tapasin, kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa haikkusafarille. Mäki-Laurilan pariskunta vei minut unohtumattomalle matkalle ihailemaan highlander-karjaansa. Sain tutustua näihin ihmeellisiin, sympaattisiin karvalehmiin ihan lähietäisyydeltä. Tunnustan, että safarilla juoksin välillä takaisin autoon ja laitoin auton ikkunatkin kiinni.

YLI-KIRRALLA ARKI UNOHTUU

Talonpoikaismuseo Yli-Kirran porteista sisään astuessaan ihminen muuttuu. Kiire jää taakse ja murhe tulevasta unohtuu. On vain se vanha, täydellinen hetki, kun kaikki oli hyvin, eikä mikään uhannut. Nelisentuhatta kävijää nautti Yli-Kirran tunnelmasta viime viikonloppuna. Tule kotiin-hankkeesta näyttelyvieraille kertoessani sain kuulla hienoja tarinoita siitä, miten rakas ja kallisarvoinen Punkalaidun on niin monelle. En tiedä, olenko missään työssäni aiemmin nähnyt niin paljon liikutuksen kyyneleitä. Tällä paikkakunnalla on monen sydämessä oma paikkansa.

Tapasin Yli-Kirralla myös seitsemän veljestä. Tai melkein. Jouduin hieman suostuttelemaan yhtä poikaa valokuvaan, jotta lukumäärä saatiin oikeaksi. Hieno, ainutlaatuinen tapahtuma tuo Kaikkien aikojen Maatalousnäyttely! Parisataa talkoolaista käärii hihansa ja tekee hymyssä suin pitkää päivää, jotta vierailijoilla olisi mukava viikonloppu. Suurin osa palaa vuodesta toiseen takaisin.

TAPAHTUMA POIKINEEN

Anni-kanttori kertoi, että joku keskiviikon yhteislauluissa laulanut oli tokaissut tilaisuuden jälkeen: "Voi, miksi ei voisi aina piano soida ja yhteislaulut raikaa?" Niinpä. Tämä kaikki yhteisöllisyys, mitä me saamme kokea arjessa, näkyy vahvasti myös kaikessa tekemisessä, kaikissa erilaisissa tilaisuuksissa. Tulkaa siis tekin mukaan, tulkaa kotiin!

Lähetyskahvilassa vilkkaalla kesätorilla käy jokainen torstai noin sata kahvittelijaa. Lähetystyötä tuetaan samalla, kun tullaan moikkaamaan vanhoja tuttuja. Siellä kohtaavat mökkiläiset, turistit ja paikkakuntalaiset. Ehkä sielläkin jollekin kävijälle herää ajatus muutosta Punkalaitumelle. Kaikissa kohtaamisissa on mahdollisuus. On siis tärkeää, miten kotiseudustasi puhut. On myös tärkeää, miten ihmisen kohtaat. Siinä edessäsi voi olla uusi naapurisi, uusi ystäväsi. Joku, joka kaipaa sitä kaikkea hienoa ja hyvää, mikä meillä jo on.

Heinä- ja elokuussa on Punkalaitumella useita eri tapaamisia vanhojen koulukavereiden kanssa, mökkiläisten Kesäjuhlat, Liitsolan Kírppislenkki, Y-Tori.... Särkkä on tupaten täynnä tanssijoita jokainen kesäkeskiviikko, mutta joukkoon mahtuu. Tunnelma on tällä kesälavalla ihan ihmeellinen ja ihmiset tulvivat sinne ympäri maan. Pakarilla voi minigolffata, golf-kentällä tutustua tähän hienoon lajiin ihan oikeasti, Kivirannan uimarannalla voi saunoakin, puistojumppa ja lavis ovat suosittuja, Vartiolan ja Pakarin kuntosaleilla pääsee nostelemaan rautaa. Seurakunnassa tapahtuu monenlaista ja jumikset päälle.

Huomataan hyvä. Sillä tavalla annetaan sille mahdollisuus kasvaa. Ihanaa kesää kaikille!

Hanna-Mari Kamppikoski

 


12. kesäkuuta 2018 8.20

SYDÄN ON SIELLÄ, MISSÄ SIELU LAULAA

Eräässä puutarha-alan julkaisussa kysyttiin, mitä tehdä puunjuurille. Saako ne katkaista? Asiantuntija neuvoi, ettei juuria kannata katkaista, koska puut kärsivät sellaisesta. Sen sijaan juurien ympäristö kannattaa muokata niin, että juurilla on hyvä olla.
 
Olen itse pari kuukautta sitten muuttanut Punkalaitumelle mielenkiintoisen työn perässä. Juuret ovat usein mielessäni ja tässä ihanassa, kesäisessä maalaismaisemassa kuljen välillä ihan liikuttuneena. Joki, hiekkatiet, vehmas luonto, runsaat puutarhat, lehmät ja lampaat laitumella, juhannusruusut, kesälomille kirmaavat lapset, suuret peltoaukeamat, vihreän eri sävyissä kylpevät metsät… Niin moni asia muistuttaa minua lapsuuden ja nuoruuden ajasta satakuntalaisessa pikkupitäjässä Honkajoella. Ihan sydämestäni voin siis teitä paluumuuttajia pyytää tänne meille Punkalaitumelle. Tule kotiin!
 
Olen muuttanut työn ja opintojen perässä usein. Muutto on raskas ponnistus, mutta toisaalta tekee jokaiselle hyvää ravistella itseään joitakin kertoja elämässä. Tulee käytyä jo elettyjä vuosiaan läpi, eikä vain konkreettisesti. Onhan jokaisessa kotini esineessä, kaikissa valokuvissa muistoja. Muutossa oppii myös luopumaan, jakamaan. Aika paljon löytää sellaistakin, minkä oli jo unohtanut. Ja oppii myös uutta, puhdistuu ja saa kasvaa.
Joskus useilla paikkakunnilla asunutta on väitetty juurettomaksi. Se sellainen loukkaa. Jos on ensimmäiset 20 vuottaan saanut asua maalla, on juuret syvässä ja lujassa maaperässä. Se, että käy muualla, tutustuu uusiin maisemiin, kulttuureihin (pienen maan sisälläkin niitä on useita) ja ihmisiin, ei juuria katko. Uskallan väittää, että kodin napanuoran paukuttaminen voi tehdä kodin entistä kalliimmaksi. Joku sitoo tärkeät muistonsa, juurensa yhteen paikkakuntaan. Omat juureni on maaseudussa. Sydän on siellä, missä sielu laulaa.
 
Seurakunnan hallinnoima Tule kotiin-hanke pyrkii muistuttamaan Punkalaitumella syntyneitä, mutta nyt muualla asuvia eläkeläisiä paluumuuton mahdollisuudesta. Punkalaitumen kunta on hankkeessa vahvasti mukana ja kuntalaisista on näiden kahden ensimmäisen hankekuukauden aikana ihan selkeästi aistinut positiivisen ja hyvän pöhinän. Jokainen kuntalainen siis toivottaa ihan kaikki paluumuuttajat lämpimästi tervetulleiksi.
Tuossa aluksi mainitsemassani puutarha-alan julkaisussa kehotettiin muokkaamaan juurien ympäristö juurille miellyttäväksi. Punkalaitumelle muuttavan ei tarvitse muokkaustöistä huolehtia. Meillä kun on jo valmiiksi ihana luonto, suuret satumetsät, hienot lenkkimaastot ja virkistävä jokiranta. Ja voi noita uskomattomia peltoaukeita!
 
Tule juurille, tule kotiin!
 
Hanna-Mari Kamppikoski
 
Juuret
 


22. toukokuuta 2018 11.55

PUNKALAITUMELTA POSTAUSÖVERIT

Tule kotiin-hankkeen kotisivun ja Facebook-sivun perimmäinen tarkoitus on kertoa kaikesta siitä hyvästä ja hienosta, mitä kunnassamme on tarjottavana. Kuntalaisena sitä helposti sokeutuu oman kylän tarjonnalle, muualle muuttanut ei enää muista. Tai tiedä, jos emme hänelle kerro. Jo näin hankkeen alkumetreillä pitää hieman himmailla, sillä tarjontaa on niin valtavasti! Jos kerron kaiken, mitä jo tiedän, tulee selkeät postausöverit eli kyllästytte saamaan Facebook-päivityksiäni uutisvirtaanne. Onneksi hankkeella on kuitenkin vuosi aikaa – ainakin!

Punkalaitumella on mielenkiintoisia ihmisiä. Täällä puhalletaan ihan selkeästi yhteiseen hiileen. Suuremmassa kaupungissa kaikkinainen kiire pesiytyy ihmiseen niin, että pylly pitkällä kiirehtiminen ei enää riitä. Pitää vielä edestakaisin juostessaan muistaa kertoa kaikille, miten huh-huh-paljon ja monenlaista työtä ja touhua onkaan ihmisrukalle kasautunut. Täällä tapaamani ihmiset paiskivat töitä ja saavat paljon aikaiseksi, mutta ehtivät kuitenkin aina vaihtaa sanasen vastaantulijan kanssa. Landella stressikin lepää. Painuu syvään, tasaiseen kylvöjälkeen.

Näen työhuoneeni ikkunasta pienten koululaisten, nuorimpien kuntalaisten hyppelyä. Ihan taatusti tulen noita pieniä kaipaamaan, kun he nyt kirmaavat kesälaitumille. Iloitsen kuitenkin kovasti, että he saavat levätä ja kerätä voimia, nauttia niin upeasti alkaneesta kesästä. Tulen itse pienestä kunnasta Honkajoelta, missä koko kylä kasvatti lapset. Sen sellaisen soisi niin mielellään jatkuvan yhä. Näitä kaikista pienimpiä meidän jokaisen tulee varjella ja auttaa. Kaikki se hyvä, mitä he saavat meiltä, tulee tuplana takaisin seuraaville polville. Kun tulevaisuutta visioidaan, mennään kyykkyyn ja katsotaan näitä lapsia. Sieltä se löytyy.

Punkalaitumella on lähes 3 000 asukasta, 300 yritystä ja 70 yhdistystä! Lukumäärät kertovat siitä, miten ahkeraa ja innokasta sakkia Punkalaitumella asuu. Sekä yrittäjät että yhdistysväki aktivoivat muita monenlaiseen toimintaan ja työhön. Kukaan ei täällä sano, ettei ole tekemistä. Tapahtumia järjestävät yhdistysten lisäksi sekä seurakunta että kunta.

Luonto on ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Taivas tuntuu olevan korkeammalla kuin muualla, niin hyvä täällä on hengittää ja tilaa riittää. Ne kaikki vihreän sävyt, jotka nyt toukokuussa yhtäkkiä ilmestyivät kaikkialle, eivät löydy ihan mistä tahansa paletista. Joskus maanviljelijöiden työtä seuratessani mietin, ymmärtävätkö he lainkaan, miten luovaa heidän työnsä on. Miten täydellisiä värejä hekin työssään luovat, hienoja kontrasteja, täydellisiä sommiteluita! Ehkä heillä on hyvä mentori.

Taikayöntie on nimensä arvoinen. Sitä kannattaa rauhassa kruisailla ihan paikkakuntalaistenkin. Rauhassa nautiskellen, mutta hieman varoenkin, sillä aluettamme on siunattu peuroilla. ”Sairaan iso jänis,” kuvaili eräs hesalainen teini näitä teilläkin viihtyviä otuksia. Ihan ymmärrettävä kaupunkilaisnäkökulma, aika pitkiä loikkia nämä pitkäkoivetkin nimittäin ottavat. Kuntamme puhtaat vedet virkistävät, niihin voi pulahtaa tai rannalle voi vaan istahtaa pohtimaan elämänmenoa.

Kerrotko sinä Punkalaitumesta muille? Punkalaitumen Sanomat aikoo sen tehdä isosti ja kuuluvasti kesäkuun alussa ilmestyvässä Kesälehdessä. Tule kotiin-hanke on näkyvästi silloin mukana, kuten seurakunta ja kuntakin. Muista kertoa tuossa lehdessä yhdistyksestäsi, yrityksestäsi, punkalaitumelaisuudesta. Se nimittäin jaetaan kaikille kuntalaisille, mutta myös kunnan alueella mökin omistaville sekä hankkeen kohderyhmälle. Näihin kahteen ryhmään kuuluu yli 1 000 henkilöä! Kesälehti on lehti, jota ei vain lueta tarkkaan – se myös säästetään.

Niin paljon on kerrottavaa! Niin paljon koettavaa! Hankkeemme pyrkii houkuttelemaan Punkalaitumelle lisää asukkaita, kohderyhmäämme kuuluvat Punkalaitumella syntyneet, jotka viettävät eläkepäiviään muualla. Uskon kuitenkin vahvasti, että tämä tällaisen helmen esiin nostaminen ja siitä kaikille kertominen avaa kaikenikäisten silmiä. Maalla ei ole vain mukavaa, maalla on myös paljon mahdollisuuksia!

Tule kotiin! Ilo ja onni täällä jo ovatkin.

Hanna-Mari Kamppikoski

 


18. huhtikuuta 2018 12.25

PUNKALAIDUN-POHDINTOJA

Selailin kunnan arkiston valokuvia upeista punkalaitumelaisista maisemista ja mietin, että tänne minä haluaisin muuttaa. Mutta minähän olenkin jo muuttanut tänne! Suosittelen teille kaikille muillekin tätä uutta kotiseutuani!

Tuikitärkeän hankeryhmämme ensimmäisessä palaverissa pohdimme ja ideoimme tulevia kuukausia. Suurten asioiden äärellä tuntuu hyvältä, ettei hankevetäjänäkään tarvitse olla yksin. Ryhmä on hanketta synnyttänyt jo paljon ennen kuin minut tehtävään valittiin - ja jatkavat nyt rinnalla kulkijoina. Ryhmään kuuluvat Pekka Karppanen, Irina Kaukinen, Manu Löytty, Sirkka Madekivi, Jyrki Moilanen, Tiina Mäkiranta, Kaisa Kirkko-Jaakkola, Hilkka Välläri sekä Joutsenten reitin edustajat Eeva Raukko ja Petri Rinne.  Oili Mölsä oli ensimmäinen, johon kunnassa tutustuin. Kävi vähän niin kuin kuoriutuvalle tipuselle, leimauduin täysin tähän ensimmäiseen tuttuun hahmoon. Oili onkin ollut arvokas tiedonlähde, mutta myös luotettava kumppani ideoiden pallotteluun. Kaikkien meidän hihasta voit vetää aina, kun ideoita ja aatoksia tulee!

Aika harvassa työssä saa ihan konkreettisen siunauksen, mutta minäpä sain! Viime sunnuntaina minut siunattiin tähän tärkeään työhön Punkalaitumen kirkossa (valokuva). Kirkkoherran lisäksi siunaamassa olivat Hilkka Välläri, Timo Karunen sekä oma poikani Niklas – ja joukko vanhoja ja uusia ystäviä.

Hankkeellamme pyritään elävöittämään maaseutua, saamaan paluumuuttajia Punkalaitumelle. Erityisesti keskitymme eläkeläisiin, jotka ovat joskus asuneet täällä. Tosin olen jo nyt varma, että hankkeemme herättelee kotiseuturakkautta kaiken ikäisissä muualla asuvissa. Eikä kumma. Punkalaitumella on tilaa hengittää, edullista asumista, paljon harrastusmahdollisuuksia. Luikertelevan joen on annettu olla, eikä sitä ole hylätty huikean korkeiden kerrostalojen taakse - tai unohdettu valtatien varjoon. Metsään on lyhyt matka ja siellähän on jo ihan tutkitusti kaikilla hyvä olla. Upeaa Pappilaa ja kaunista kirkkoamme yhdistää riippusilta, jota voi huoletta suositella vaikkapa somaksi paikaksi kosia omaa kultaa.

Kunnassamme toimii vireä kirjasto, 60-70 yhdistystä, useita yrityksiä, oma market, uimahalli, kuntosali ja ammattilaiskäyttöönkin sopivat urheilualueet. Meillä on myös maankuulu Särkkä, ihan oma kesälava, Pitäjänjännäri Punkalaitumen Sanomat ja itsenäinen lukio. Kaikki tällainen luo kuntaan vireyttä ja mukavaa pöhinää ihan kaikille. Monet tapahtumat tuovat vipinää ja hienosti ylläpidetty museoalue opettaa meille historiasta.

Tule kotiin kokemaan!

Hanna-Mari Kamppikoski


9. huhtikuuta 2018 15.10

TULE KOTIIN -HANKE STARTTASI PUNKALAITUMELLA

Ensimmäinen työviikkoni hankevetäjänä Tule kotiin-hankkeessa suhahti vauhdilla ohi. Koin mukavia, mielenkiintoisia kohtaamisia, tutustuin Punkalaitumeen mm kirkkotornista käsin, neuvottelin useamman ammattilaisen kanssa hankeasioista, juttelin paljon niin monille niin rakkaasta Punkalaitumesta. Viikonloppuna ihan ikävöin koulun valmista ja herkullista ruokapöytää, sillä totuin sen antimiin jo viikossa.

Loin verkostoa, pohdin Punkalaidunta perin positiivisesti (suosittelen!), polskin vesilavista uimahallissa ja ajelin kauniilla pikiteillä. Kun on kymmeniä vuosia ajellut pääasiallisesti piikkisuoraa kasitietä, tunsin melkein huimausta Pirkanmaan kiemuraisilla teillä.

Olen aikamoisen onnekas, sillä minulla on kahdella työpaikalla työtovereita, vaikka minulla on vain yksi työ. Olen nimittäin seurakunnan palkkalistoilla, mutta työpisteeni on kunnantalolla. Joku kutsui tehtävääni suureksi haasteeksi, toinen isoksi urakaksi. Ja oikeassa olivat! Minun mielestäni tämä tehtävä on kuitenkin ennen kaikkea merkityksellinen ja tärkeä.

Useampi kunta on vastaavanlaiseen urakkaan ryhtynyt, mutta Punkalaitumen seurakunta on uranuurtaja tällä hankkeellaan. Ainakaan korviini ei ole vielä kantautunut vastaavanlaista hanketta muista seurakunnista. Ja mikä parasta, kunta on vahvasti tukemassa - ja jo käärinyt omat hihansa. Sekään ei varmasti vähennä onnistumismahdollisuuksiamme, kun ristimme kätemme ja rukoilemme tälle hankkeelle menestystä. Suurempiakin ihmeitä on tässä maailmassa nimittäin tapahtunut kuin se, että Punkalaitumelle muuttaisi uusia asukkaita. Uskotaan ja luotetaan siis, tehdään yhdessä ja iloisin mielin!

Aion tehdä gallupia hankkeen pian avattaville FB-sivuille. Haluan kuulla, mitkä ovat ne kaikki lukuisat syyt siihen, miksi kotipaikkakunnaksi on valikoitunut juuri Punkalaidun. Mikä tässä paikkakunnassa on juuri sinun mielestäsi a) hyvää, b) todella hyvää? Erityisesti ne henkilöt, jotka ovat hiljattain muuttaneet Punkalaitumelle, voisivat ottaa yhteyttä minuun. Lupaan tarjota kahvit jokaisesta mehukkaasta tarinasta. Me nimittäin tarvitsemme juuri näitä tarinoita reppuumme, kun suuntaamme kosioretkellemme entisten punkalaitumelaisten luo.

Kohderyhmänä hankkeessamme on nyt eläkeiässä olevat, jotka ovat muuttaneet paikkakunnaltamme pois. Hankkeen myötä haluamme myös muistuttaa heitä siitä, että täällä heitä ei odota vain vireä ja aktiivinen kunta kirkkoineen – vaan myös kaikki ne muistot, joita vain juuriltaan löytää.

Sunnuntaina 15.4. klo 10 minut siunataan hankevetäjän tehtävääni Punkalaitumen kirkossa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalossa. Lämpimästi tervetuloa!

Hanna-Mari Kamppikoski