A
11. helmikuuta 2019 15.10

KOHDATA JA KOSKETTAA VOI MONELLA TAVOIN

Syliin ja yli tahtoi eilen pienenpieni lapsenlapseni. 1-vuotias ei vielä osaa tervehtiä sanoin, mutta sanojakin paremman tervehdyksen sain, kun hän heti kohdatessa nosti hymyillen kätensä minua kohti ja tahtoi syliin. Siinä hän sitten pysyikin koko pitkän vierailuni ajan. Kun isänsä ja äitinsä tarjosivat hänelle omaa syliään syömään ryhtyessäni, hän varmasti, mutta kohteliaasti torppasi pyynnön pyörittämällä päätään ja nostamalla kämmenensä kielloksi. Nyt oli mumin aika. Näitä muita tapaa päivittäin.

Noin pienen lapsen edessä mumin silmät ovat jatkuvasti lautasen kokoisina hämmästyksenkummastuksista. Aika usein myös onnesta kyynelissä. On niin ihmeellistä saada olla ihan läheltä seuraamassa sitä, miten paljon noin pieni ihminen jo ymmärtää, aistii ja osaa. Ja miten suurta ja aitoa, pirskahtelevaa hänen riemunsa on. Riemu on ylimmillään vaikkapa vain kissan hännän tarttuessa käteen. Paitsi kissalla.

Emme me ihmiset niin kovasti muutu, vaikka ikää karttuu. Johonkin häpeän alle kuitenkin painamme sen elämässä hyvin tärkeän eli aidon ilon, riemusta kiljahtelun, silmissä asti näkyvän mielihyvän onnistumisesta. Yhtä lailla tuntuu aikuisena vaikealta pyytää syliin, vaikka ei tarvitsisi kuin nostaa kätensä ylös ja hymyillä. Ehkäpä me ajattelemme, että itsemme häpäisemme, jos oikein ilomme näytämme – tai vieläkin pahempaa, jos syliin pyydämme. Uskallan kuitenkin epäillä, että me aikuisetkin voisimme paremmin, jos olisimme lasten kaltaisia. ”Lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta”, on sanottu. Ehkäpä meidän siis pitäisi oppia parhailta, oppia lapsilta.

Olin 80-luvulla suuressa sairaskodissa töissä. Ulkoilutimme, kylvetimme ja syötimme mummoja ja pappoja. Rullasimme hiuksia ja juttelimme niitä näitä. Autoimme elämisessä niitä, joiden voimat olivat jo ehtyneet. Silloinkin oli sairaskodissa kiire ja se haittasi muitakin kuin hoitajia. Se haittasi myös potilaita ja heidän omaisiaan. Kun eräältä tutuksi käyneeltä, monista sairauksista kärsivältä mummulta kysyin, mikä on sairaana ollessa kaikkein rankinta, hän vastasi samantien: ”Se, ettei kukaan ehdi pitää kädestä.” Aika järkyttävää, että kosketuksen puute sattuu enemmän kuin mikään muu, mikä on ihan kivuksi luokiteltu.

Tämän Tule kotiin –hankkeen aikana olen saanut kiittää ja tuntea kiitollisuutta. Olen työpaikallanikin saanut revitellä, hihkua riemusta ja hyppiä ilosta onnistumisen hetkinä. Ja mikä hienointa, olen saanut tässä työssäni jopa halata, ottaa kädestä ja kokea yhteyttä.

Huomataan se toinen, huomataan muulloinkin kuin Ystävänpäivänä. Soitetaan, meilataan. Pidetään kädestä kohdatessa.

11.2.2019

Hanna-Mari Kamppikoski 


9. tammikuuta 2019 12.05

UUSI VUOSI, RAKKAUDEN VUOSI

Kun uusi vuosi on käsillä, on ihmisillä yhä joulun jäljiltä hyvä tahto, mutta myös usein kova tarve muuttumiseen. Halutaan laihemmaksi, rikkaammaksi, onnellisemmaksi ja viisaammaksi. Jälleen loppuvuodesta valitettavan usein huomaamme, etteivät muutospäätökset ihan pitäneetkään. Ihminen on heikko - ja hyvin herkkä palaamaan vanhaan, vaikka se vanha ei kovasti tyydyttäisikään.

Ihmisellä on myös usein tarve muuttaa sitä toista. Työtoveria, puolisoa, lasta, lapsen opettajaa. Ketä milloinkin, sillä muutos noissa toisissahan helpottaisi huomattavasti myös omaa elämää. Niinköhän? Kun peiliin katsoo, kannattaa sieltä etsiä muutakin kuin ryppyjä. Pohditaan tänä juuri alkaneena vuonna omaa suhtautumistamme toisiin. Rakastanko minä? Tai jos en ihan kaikkia ihan rakastamaan pysty niin siedänkö edes? Edes niitä, jotka ovat lähimpänä? Jotka ihan syliin asti kapuavat? Jotka minua tarvitsevat siellä, missä puhutaan yhteydestä ja yhteisöstä?

Pieni paikkakunta on parhaimmillaan yhteistyössä, tiimityöskentelyssä ja yhteen hiileen puhaltamisessa. Kukaan ei ole yksin mitään, mutta yhdessä meistä kasvaakin jo merkittävä, moneen kykenevä joukko. Ei voida sooloilla. Uskallan väittää, että ihan kaikista pisimmälle pääsemme silloin, kun mukanamme on siunaus. Silloin saamme yhdessä olla todistamassa ihmeitä, pieniä ja suuria.

Meillä on nyt edessämme uusi vuosi, uusi mahdollisuus. Olemme saaneet lahjan. Tyhjän sivun kaikkien niiden sivujen päälle, jotka olemme jo kääntäneet. Meillä on nyt mahdollisuus toimia toisin, muuttaa muuksi sellainen, jolla aiemmin haavoitimme ja rikoimme. Päästäessämme pahasta, muuttuu moni asia.

Unohdetaan päätökset ja unelmat laihemmasta tai rikkaammasta elämästä. Tehdään pysyvämpiä päätöksiä, sellaisia, joilla on merkitystä. Päätetään tänä vuonna olla ihmisiä toisillemme. Maailma kun on silloin paljon parempi paikka elää, meille kaikille. Jos unohdetaan vaikkapa vain hetkeksi kaikki muu ja muistetaan rakkaus niin meille saattaa käydä hyvin.

”Jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä – ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”

3.1.2019

Hanna-Mari Kamppikoski


21. joulukuuta 2018 11.40

KIITOS HIENOSTA VUODESTA!

Joulun alla sitä ihan vaistomaisesti käy läpi mennyttä vuotta. Tämä vuosi on ollut minulle todellinen seikkailujen vuosi. Pohjanmaan lakeudet jäivät kauas taa, kun Punkalaidun kutsui. Muutin tänne mielenkiintoisen työn perässä huhtikuun alussa. Päivääkään en ole muuttoani tälle ihanalle paikkakunnalle katunut. Itse asiassa monesti olen miettinyt, että olisi pitänyt rohkaistua jo aiemmin.

Ystäviäni tietysti kaipaan, mutta ystävät eivät mihinkään katoa. Toisaalta poikani perhe – erityisesti 1-vuotias Kassu – on nyt paljon lähempänä minua. Ihan ihaniin ihmisiin olen saanut tutustua uudella kotiseudullakin. Taisi olla muutostani seuraava päivä, kun pulahdin uimahallimme altaaseen ja sanoin muille vesijumppareille: ”Moi, mä olen ihan uusi, mutta en kauan.” Sekä uimahallin että liikuntahallin jumpissa olen saanut tutustua kivoihin ihmisiin. Nauru on kiirinyt kauas, välillä on vesijumpan jälkeen lauteilla laulettukin.

Moni asia tietysti yllättikin Punkalaitumella. Esimerkiksi se, miten vireä kunta tämä oikeasti on. 70 yhdistystä on iso määrä yhdistyksiä ja ne todella toimivat aktivoidakseen kuntalaisia ja siinä samalla ne ajavat hyviä asioita, nostavat esiin hienoja arvoja. Niin ikään sekä seurakunta että kunta toimivat tosissaan ja sydämellä. Molemmat järjestävät sekä erilaisia tapahtumia että luovat asukkaille harrastusmahdollisuuksia, kutsuvat yhteyteen.

Sydäntäni lämmitti kovasti se, miten paljon Punkalaidun muistuttaa omia lapsuuden ja nuoruuden maisemia Honkajoella Satakunnassa. Tuntuu ihanalta samoilla nyt ihan samanlaisissa metsissä, ihailla tuttuja pelto- ja jokimaisemia. Ja jotenkin tämä kansan luonne on tuttu ja turvallinen, vaikka nykyisin pirkanmaalaisia olemmekin.

Jos tekisin ihan listan kaikesta tänä vuonna kokemastani, tulisi siitä todella pitkä ja värikäs. Päällimmäiseksi, kaikista tärkeimmäksi tuossa listassa kuitenkin nousisivat ne lämpimät kohtaamiset, mahtavat keskustelut. Ne monet hetket näinä kuukausina, kun on tuntenut kuuluvansa joukkoon. Kun on otettu yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Kiitos tästä hienosta vuodesta teille kaikille punkalaitumelaisille!

Siunausta Jouluun ja Onnea vuoteen 2019!

21.12.2018

Hanna-Mari Kamppikoski

punaiset joulutähdet alttaritaulu


20. marraskuuta 2018 8.50

PUNKALAIDUN TUTUKSI KAIKILLE

Olen luotsannut Tule kotiin – hanketta noin kahdeksan kuukautta. Ihan mahtavalla matkalla olen saanut olla ihanien ihmisten kanssa! Lukuisia kohtaamisia on mahtunut näihin kuukausiin, mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Hankkeemme ja sitä myötä koko kuntamme on ollut isosti esillä myös mediassa.

Yle on useampaankin otteeseen kertonut meistä verkossa, televisiossa ja radiossa. Paikallislehti Punkalaitumen Sanomat on heti alkumetreiltä lähtien tehnyt hienoa ja tärkeää yhteistyötä kanssamme. Maan ainut valtakunnallinen kristillinen radiokanava Radio Dei haastatteli minua ja muukin media on meistä kirjoittanut. Kovin pöhinä taitaa kuitenkin käydä hankkeemme FB-sivulla. Siellä meillä on jo yli 470 aktiivista tykkääjää! Hurja ja hieno joukko! Heidänkin kauttaan tieto hankkeestamme ja kunnastamme leviää kuin kulovalkea.

LISÄÄ ASUKKAITA

Hankkeellamme pyrimme saamaan lisää asukkaita Punkalaitumelle. Kohderyhmäämme kuuluvat kunnassa syntyneet, jotka nyt viettävät eläkepäiviään jossain muualla Suomessa. Olen kohdannut heitä erilaisissa tilaisuuksissa: koulutapaamisissa, kesäjuhlissa, yhdistysten tapahtumissa, kesäisellä Lähetystorilla… Yli-Kirran Kaikkien aikojen maatalousnäyttelyssä vietin muutaman aurinkoisen päivän ihmisten kanssa jutustellen ja heitä kotiin kutsuen. Viimeisimmässä tempauksessa kohtasin parisen tuhatta potentiaalista muuttajaa eläkeläisten Kaamosristeilyllä Turusta Tukholmaan.

Mereltä palasin kovasti toiveikkain mielin, vaikka ääneni laivalle jäikin. Tuli meinaan ihan urakalla kannustettua muuttoauton tilaamiseen. Jakamamme Tule kotiin Punkalaitumelle -mainoskassi oli niin suosittu, että Pekka Karppasen omaa toivoi itselleen tax freen myyjäkin. Aika hienoa miettiä, miten mainoskassejamme nyt heilutellaan ympäri maan. Ihanaa oli tavata myös monia eläkeläisiä omilta kotikonnuiltani Honkajoelta. Kun heille hankkeesta kerroin, olivat he sitä mieltä, että Honkajoellekin tämä tällainen hanke tarvitaan.

KAIKKI KEINOT KÄYTÖSSÄ

Aika monessa kunnassa tehdään vastaavanlaista työtä rohkeinkin keinoin. Eräs hämäläiskunta on saanut valtaisan näkyvyyden mainosvideollaan, jonka otsikkona on ”Meillä ei ole mitään”. Ihan jokainen, jolle olen saanut Punkalaitumesta kertoa ja jota olen tänne houkutellut, on ollut vilpittömästi kiinnostunut. Olen saanut lukuisia kysymyksiä, hämmästyttävän monella on meiltä jo omia muistoja. Moni muistaa Särkän, Vartiolan, Työväentalon, Yli-Kirran, osa on tehnyt täällä töitä tai heilastellut paikallista.

Vain muutama poikkipuolinen sana on kuulunut koko hankematkan aikana. Valitettavasti ne ovat tulleet paikallisilta, mikä hämmästyttää kovasti. Onneksi kuitenkin ehdottomasti leijonaosa kunnassa jo asuvista riemuitsee sekä hankkeesta että uusista tulokkaista, ovat oikeasti sydämestään mukana tässä kaikessa - ja puhaltavat yhteiseen hiileen. Joka ikinen päivä koen, että tällä hankkeella on siunaus matkassaan.

Minun tärkein tehtäväni on nostaa esiin se kaikki hyvä, positiivinen, merkityksellinen ja tärkeä, mitä Punkalaitumelta löytyy. Yhden vuoden hanke ei hommaan millään riitä. Täällä kun on niin valtavan paljon! On ollut ilo postata FB-sivulle vain positiivisia asioita. Se ihan selkeästi lisää hyvää. Monenlaista mielenkiintoista olen kerännyt myös kunnan kotisivulla sijaitsevalle Tule kotiin –sivustolle. Käy lukemassa vaikka joulunpyhinä!

Tule kotiin – hanke II-nimellä on jo lähtenyt uusi hakemus, joka sai vihreää valoa Joutsenten Reitin hallitukselta. Odotamme kuitenkin vielä vuoden alkuun, mitä mieltä ELY-keskus on rahoituksesta. Jos rahoituksen saamme, ryhdymme houkuttelemaan kuntaamme perheitä. Kun ykköshankkeemme houkuttelemat isovanhemmat ovat tänne jo asettuneet, kutsumme seuraavaksi heidän jälkipolviaankin kotiin.

TULOKSIA?

Kun kerran kaikkea mitataan tänä päivänä niin mitataanhan hankkeenkin tuloksia. Tällaisen hankkeen tulokset ovat näkyvissä vasta vuosien kuluttua ja paljon on tapahtunut sellaistakin, mikä jää suurilta joukoilta piiloon. Tuloksena saattaa nimittäin olla se kuntalaisen silmään syttynyt kipinä, ilo ja innostus. Vaikka kohderyhmämme ovatkin olleet eläkeläiset niin uskon vahvasti, että olemme tavoittaneet ihan kaiken ikäisiä. Saaneet heitä miettimään, ettei kotoa pois tarvitsekaan koko ikäänsä olla. Olemme avanneet silmiä näkemään, mitä kaikkea Punkalaitumella onkaan. Toivottavasti kuntalaiset hankkeen jälkeenkin osaavat omaansa kehua. Sitä me olemme tehneet ensimmäisestä päivästä lähtien.

Elinkeinojohtaja Ursula Lumme nimitti eräässä tilaisuudessa hankettamme kärkihankkeeksi. Se tuntui kovasti hyvältä. Hän tosin myönsi, että oli aluksi miettinyt, miten tässä ollenkaan käy, kun täysin ulkopuolinen tulee hanketta luotsaamaan ja kehua retosteleekin koko ajan. Mutta hyvinhän siinä kävi, hänenkin mukaansa.

Ja niistä numeroista vielä, kun varmasti lukijaakin kiinnostaa. Juuri kunnanjohtaja Oili Mölsältä kuulin, että tämän vuoden aikana kuntaamme on muuttanut 108 uutta asukasta. 

Siunattua Joulun odotusta!

20.11.2018

Hanna-Mari Kamppikoski 

Hankkeen FB-sivu:

https://www.facebook.com/tulekotiinpunkalaitumelle.fi/

Teksti on julkaistu myös Turun Punkalaidun -seuran Laitumelainen -lehdessä 12/2018. Valokuva Punkalaitumenjoesta 18.11.2018

DSCN7585


1. marraskuuta 2018 10.20

PUNKALAIDUN MIELESSÄIN

Niin paljon on tuttua, niin paljon vanhoja ihania juttuja. Näin ajattelin, kun kesällä kuljeskelin pitkin Punkalaidunta. Lenkkeilin paljon, autoilin ja ihailin. Vierailin ihmisten kodeissa kyselemässä, miltä tuntuu olla punkalaitumelainen. Ja hyvältähän se tuntuu ihan jokaisesta. Sekä kasvokkain käydyissä keskusteluissa että muussa runsaassa yhteydenpidossa on käynyt selville, miten valtaisan suurta ja lämmintä kotiseuturakkautta ihmiset Punkalaitumella tuntevat. Täällä viihdytään.

Joku sanoi minulle ihan kirkkain silmin ja tosissaan, että kaupungissa on välillä ihan pakko käydä asioilla, mutta jos kohdetta joutuu kovasti etsimään ja ruuhkassa puikkelehtimaan niin parasta on palata kotio samantien. Toinen sanoi, että hän tapaa joskus kaupungissa käydä, mutta kauhea kiire sieltä aina on takaisin Punkalaitumelle.

Olen Satakunnassa Honkajoella kasvanut ja paljon tuttuja satakuntalaisia piirteitä olen huomaavinani punkalaitumelaisissa, vaikka Pirkanmaahan nykyisin kuulummekin. Tämä mentaliteetti ja tapa olla ja elää, huumorintaju. Kylän vierellä luikerteleva joki nyt tietysti ensimmäisenä muistuttaa vanhoista kotikonnuistani, mutta niin tekee myös ihana peltomaisema. Täytyy kyllä myöntää, että Punkalaitumella sekä pellot että talot ovat paljon isompia. Ensi kertaa Punkalaitumella käydessäni vaikutti siltä, että aika iso osa kansasta asuu täällä kartanoissa. Tosin minua heti korjattiin, ettei Punkalaitumella ole kartanoita. Täällä on taloja. Aikamoisen hienoja taloja vaan.

NÄKKEJÄ JA SIUNAUKSIA

Katselen työhuoneeni ikkunasta, kun pienet koululaiset hyppelehtivät lounaalle opettajansa perässä. Mietin itsekseni, mahtaako heilläkin olla mummu, joka varoittaa joen rumasta näkistä. Tai sanoo, että siunaa heitä ja ystäviään, kun seikkailuihin lähtevät. Seikkailuita maaseudulla riittää ja monesti tuntuu, että meillä on täällä aikaakin hieman muita enemmän. Ei tarvitse hötkyillä, ei juosta kiireisen näköisenä paikasta toiseen. Ja siitä huolimatta saamme aikaan yhtä ja toista. Monilla paikkakuntalaisilla on monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Maata viljellään ja eläimiä hoidetaan monen muun touhun ohessa. Yrityksiäkin Punkalaitumella on 300. Se tarkoittaa ennen kaikkea isoa työmäärää! Yritykset ovat monella tapaa tärkeässä asemassa, kun puhutaan kunnan hyvinvoinnista, elinvoimaisuudesta ja näkyvyydestä.

Yhdistyksiä meillä on 70. Jokainen niissä toimija tekee ensiarvoisen tärkeää työtä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Sekä seurakunta että kunta ovat omalla toiminnallaan aktivoimassa asukkaita vauvasta vaariin, mummosta mukulaan. Seurakunta, kunta ja yhdistykset ovat kaikki luomassa yhteisöllisyyttä, saattamassa ihmisiä yhteen.

Yhteisöllisyyttä rakennamme myös me kaikki asukkaat yhdessä ja erikseen. Kirjaa mielessäsi ylös jokainen tänään tapaamasi ihminen. Laita muutama sana myös siitä, miten häntä puhuttelit, katsoit ja kohtelit. Miten meni omasta mielestäsi? Juuri sinun hymysi saattaa nimittäin olla arvokas juuri sille mummolle tai pikkupojalle, jolle sen annoit. Yhteisöllisyys on sellainen läpihyvä juttu. Se tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä, otetaan joukkoon ja hyväksytään.

Yhteisöllisyyden myötä syntyy helposti myös ylpeyttä omasta. Kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. Ja meillä Punkalaitumellahan hyvää riittää! Punkalaitumen kunta on selkeästi ylpeä yrityksistään, mutta on tärkeää, että myös yritykset tuovat esille kuntaansa. Vaikkapa sitten FB- ja kotisivuillaan. Kunnan positiivinen tunnettuus on kaikkien etu. Puhutaan siis Punkalaitumesta hyvää. 

1.11.2018

Hanna-Mari Kamppikoski      

kirkko


22. elokuuta 2018 11.25

VOMPATTI PORTTIKALLIOLLA – VAI MIKÄ SE OLI?

Työhuoneeni on kunnantalolla, vaikka olenkin seurakunnan palkkalistoilla. Olen etuoikeutettu, kun minulla on kahdessa työpaikassa työtovereita. Käyn koululla syömässä ja lounaalla syntyy monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluita. Eräänä päivänä rehtori kertoi nähneensä vaskitsan Porttikalliolla.

Jonkinlaisena ötökkäkammoisena ja villieläinpelkoisena kysyin silmät lautasen kokoisina, mikä ihme on vaskitsa. Hän selitti ja kuvaili pitkin sanankääntein, mutta kuuroille korvilleni. Olin nimittäin jo mielessäni ehtinyt luoda selkeän kuvan karvaisesta ja pelottavasta otuksesta hyppimässä ihanan Porttikallion maastossa. Illalla kotona tuo asia palasi mieleeni ja päätin tarkistaa netistä, minkälainen rehtorin tapaama otus mahtoi olla. En enää muistanutkaan tuota outoa nimeä ja lopulta olin ihan varma, että se oli vompatti! Vompatti!

Pyhä Isä! Vompateista löytyikin netistä aika tavalla materiaalia ja valokuvia, eikä sinä iltana oikein uni tahtonut tulla. Onneksi seuraavana aamuna kahvipöydässä työtoverini mainitsi uudestaan sanan vaskitsa ja sain lisäksi kuulla, että vaskitsat ovat sekä säikkyjä että vaarattomia.

Olen vahvasti maalta kotoisin, mutta aikuisvuosinani asunut pienissä ja suurissakin kaupungeissa. Niinpä siis jonkinlainen vieraantuminen luonnosta on päässyt tahdostani huolimatta käyntiin. Luonto on minulle aina ollut äärimmäisen tärkeä, onneksi monissa kaupungeissakin on tarjolla vettä ja puita, hienoja lenkkimaastoja, jopa pieniä metsiä. Mutta maaseutu on kuitenkin aina maaseutu. On tilaa olla ja elää. On hyvä hengittää. Luonto on kaikkialla, ei vain pikkuisina pläntteinä suurien kerrostalojen välissä.

HÄMÄHÄKKEJÄ JA LEPPÄKERTTUJA

Maaseudulla on myös melkoista vilinää ja vilskettä, koko Luomakunta läsnä. Kuulin juuri, että Punkalaitumen kirkossakin on vieraillut hiiri ja kissa. Kumpikaan ei asettunut taloksi ja onnekseen hiiri käväisi siellä monta vuotta ennen kissaa. Omalla aurinkoparvekkeellani on tänä kesänä vieraillut paljon hämähäkkejä, joille yleensä ennen kärpäslätkän iskua suosittelen aina ensin maiseman vaihtoa. Jotkut työtovereistani jakavat hämähäkkipelkoni, mutta yksi pahiten pelkäävä ei miehensä neuvosta enää tapa niitä. Miehensä mukaan hämähäkit kun tekevät tärkeää työtä ja kertovat talon hyvästä kunnosta. Minun puolestani hämähäkit voivat mennä naapuriin asiasta kertomaan.

Joskus Turkin aurinkolomalla päädyin pieneen rantakahvilaan, joka vasta availi toimintaansa uutta kautta varten. Ahtaassa ulkovessassa sain juuri oven suljettua, kun tajusin ovessa elelevän suurimman koskaan näkemäni hämähäkin! Ihan kuin se olisi ylpeänä esitellyt tennispallon kokoista vartaloaan ja karvaisia jalkojaan. Juoksin hätäpäissäni ravintolaan ja kohtasin viisi turkkilaista miestä. Kerroin hämähäkistä ja he machomaisesti nauraen määräsivät pikkupojan häätämään sen pois. Menin näyttämään pojalle hämähäkin ja palasin ravintolaan. Kun miehet kysyivät, mihin poika jäi, kerroin hämähäkin syöneen hänet.

Punkalaidun ei ole kokonaan päästänyt minua peloistani, mutta en enää säiky kaikkia ötököitä. Leppäkertut ja perhoset ovat ihan kivoja. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että kaikki ötökät ja isommatkin luodut kuuluvat luontoon ja niillä on luonnossa tärkeä tehtävänsä (miinus punkit).

Punkalaitumella olen saanut ihastella myös lintujen suurta kuoroa. Työhuoneestani saan päivittäin seurata oravien kipitystä kotipuuhunsa. Unohtamatta niitä ihania haikkuja, joita pääsin valokuvaamaan oikealla safarilla. Peuroja näen päivittäin. Nykyään ymmärrän jo ajaa hiljaa, usein pysähdyn tienlaitaan niitä ihailemaan.

Kaikkinaiset pelot sitovat ihmisen, peloista päästäminen onnellistaa. Silloin sitä vasta huomaa, miten oikeasti ihanan äärellä me täällä maaseudulla saamme olla.

22.8.2018

Hanna-Mari Kamppikoski

peurat 


30. heinäkuuta 2018 12.50

NÄKYVYYTTÄ JA NÄHDYKSI TULEMISTA PUNKALAITUMELLA

Punkalaitumen seurakunnan hallinnoima Tule kotiin -hanke on ollut käynnissä nyt neljä kuukautta. Neljä tapahtumarikasta, mahtavaa kuukautta! Olen hankevetäjänä ollut mukana monissa mielenkiintoisissa tilaisuuksissa ja lämpimissä kohtaamisissa. Olen tutustunut tähän kauniiseen kuntaan ja todennut päivittäin, että tänne oikeasti kannattaa muuttaa. Joka hetki on tuntunut, että hankkeellamme on sekä siunaus että hyvä pöhinä päällä. Eetu Epäilijälle kerroin jo hankkeen alkuvaiheessa nähneeni paljon isompiakin ihmeitä elämässä kuin sen, että Punkalaitumelle muuttaa uusia asukkaita.

Näitä uusia asukkaita olen jo nyt haastatellut ja heidän tarinoitaan saanut teillekin jakaa. Näitä tarinoita on tulossa myös jatkossa. Kaikille niille on selkeästi yhteistä se, että Punkalaidun vetää puoleensa magneetin tavalla. Kun tänne tulee, ei enää osaa olla pois. Olen saanut yllättävänkin monta sähköpostia ja soittoa ihmisiltä, jotka kuntaamme haluavat muuttaa. Eikä kumma, että kunnastamme kysellään! Paikallislehden lisäksi meistä on nimittäin kerrottu useampaan otteeseen sekä maakunnallisessa että valtakunnallisessa mediassa. Viikko sitten Ylellä oli hankkeesta ja kunnasta kunnon infopläjäys sekä radiossa, televisiossa että netissä.

KOTEJA JA OOPPERAA

Viikonloppuna olin mukana parissa runsaslukuisessa tilaisuudessa, joissa oli paljon myös entisiä punkalaitumelaisia. Sain siis heillekin hankkeesta kertoa. Eräs rouva kysyi vuokra-asuntotilanteestamme. Se on mielestäni hyvä, sillä seurakunnalla on parhaillaan kaksio vapaana, kunnan asuntotoimistostakin saattaa koti löytyä. Vanhustenkotiyhdistyskin voi tilanteen mukaan vapaita asuntojaan vuokrata nuoremmillekin tulokkaille. Yksityisten vuokra-asuntoja on tarjolla sekä netissä että paikallislehdessämme.

Eräs tapaamani herra kertoi olevansa jo täysin kypsä muuttamaan Punkalaitumelle, mutta ei voi, kun vaimo tahtoo oopperan. Miksi emme siis perustaisi omaa oopperaa Punkalaitumelle?! Meillä on upeaääninen kirkkoherra Irina Kaukinen, jolla on myös kanttorin koulutus. Kunnassamme on useita aktiivisia, lahjakkaita kuoroja ja palkittujakin laulajia. Ilmajoen Oopperakin aloitti aika pienesti yli 40 vuotta sitten! Siellä ohjelmistoon ovat aina oopperan lisäksi kuuluneet hengelliset, klassiset ja kevyempi musiikki. Nykyään Ilmajoen Musiikkijuhlat on laajasti tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Sinne matkataan koko maasta ja ulkomailtakin, tänä vuonna kävijämäärä oli yli 20 000. Jos Punkalaitumelle oma ooppera tulee ja jos minä sitä nyt ensimmäiseksi ehdotin, muistattehan kausikortilla?

HYVÄ ESIIN JA YLÖS

Pyörremyrskyksikin joku minua kutsui, mutta onneksi sellaiseksi, joka ravistelee ja nostaa hyviä asioita esiin. Sitä olen saanut tehdä, eikä tämän kaivon anti näytä tyrehtymisen merkkejä. Tämä paikkakunta, sen asukkaat ja koko seutu inspiroi minua kovasti. Täällä on paljon ja moninaista hyvää, mikä valitettavan usein saattaa paikallisilta jäädä huomaamatta. Kotiseuturakkaus on täällä ilmeistä, mutta enempikin saisimme Punkalaitumesta toisillekin jakaa.

Olen pohtinut yhteisöllisyyttä usein. Sitäkin, onko yhteisöllisyyden kokeminen mahdollista suuressa kaupungissa. On se varmasti, mutta väitän, ettei yhteisöllisyys isossa kaupungissa ole samalla tavalla arjessa läsnä kuin meillä Punkalaitumella. Siten, että kaupassa vaihdan pari sanaa toisen ihmisen kanssa. Kun taas toiselta kysyn, mistä mustikkansa oli löytänyt tai tiedustelen äitinsä vointia. Tai annan ohikulkijalle halin, kun poikansa oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Ja paljon muuta. Yhteisöllisyys on sitä, että tulee nähdyksi. Täällä Punkalaitumella tulemme nähdyiksi, joidenkin mielestä ihan liiankin hyvin.

Hanna-Mari Kamppikoski

IMG_1214

 


6. heinäkuuta 2018 12.25

SEITSEMÄN VELJEKSEN SEURASSA - JA VÄHÄN MUIDENKIN

Punkalaitumella voi löytää itsensä aika monesta ihanasta paikasta. Täällä tapahtuu päivittäin. Jos ei jaksa ihan aina tapahtumissa vierailla, tuo luonto omat sirkuksensa vaikkapa kodin takapihalle.

Kotipihassani olen saanut seurata linnun keskittymistä madon väsyttämiseen. Aikamoista taidetta! Eräänä sunnuntaina hymyilin helteisellä parvekkeellani. Oli aikaa istua ja aurinkoa riitti. Kunnes huomasin, että jokunen sata naakkaakin nautti naapuripuussa kesästä. Sitä mekkalaa voi huoletta kutsua melusaasteeksi. Päätin kuitenkin kestää ja sulkea kraakkumiselta korvani. Otin radion mukaani ja nautin. Radiostani tulikin parhaillaan oopperalaulaja Jussi Björlingin kertakaikkisen upeaa laulantaa. Björlingin kajauttaessa O Paradison, hiljentyivät naakat tyystin. Ihan kerrasta! En oikein tiennyt, olisinko nauranut vai itkenyt. Musiikin vaiettua naakat etsiytyivät toisiin puihin, kauas pois. Taisivat vähän hävetä ääntään.

Eräästä paikallisesta siivekkäästä, kylän kingistä - nimittäin komeasta, kirjavasta kukosta punkalaitumelaisten pitäisi ottaa mallia. Se kun pitää ääntä itsestään. Se ei kukoille tyypillisesti laula vain aamulla aikaisin. Se kiekuu aamusta iltaan ja koko ajan. Erityisesti silloin, kun joku puhuu tärkeää asiaa sen pihapiirissä. Erityisesti isoille vierailuryhmille puhuvat oppaat saavat usein muistutuksen kukolta. Niin, että on täällä muitakin tärkeitä! Olisi kaikille hyväksi, jos paikkakunnan yritykset, yhdistykset ja tapahtumien järjestäjät kiekuisivat kukon lailla vähän isommillekin porukoille, hieman laajemmin itsestään. Kertoisivat paljon ja usein, jotta muutkin kuin naapurit tietäisivät, että olemassa ollaan ja hienojen juttujen parissa painitaan.

Ketunpoikasia olen saanut seurata useammankin kerran Punkalaitumen lähiseuduilla. Eräs isäntä sanoikin, että ketunpojat häiritsevät vähän töitäkin. Ovat niin söpöjä, ettei päällekään voi traktorilla ajaa, eivätkä ne mitään tunnu ymmärtävän, kun traktorin renkaan edessä telmivät. Alkuaikoina puin nyrkkiä kaikille peuroille, jotka pyrkivät autoni eteen. Nykyään osaan jo ajaa hiljaa ja pysähtelenkin joskus tuijottelemaan niitä silmiin. Peuraa isompia otuksia tapasin, kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa haikkusafarille. Mäki-Laurilan pariskunta vei minut unohtumattomalle matkalle ihailemaan highlander-karjaansa. Sain tutustua näihin ihmeellisiin, sympaattisiin karvalehmiin ihan lähietäisyydeltä. Tunnustan, että safarilla juoksin välillä takaisin autoon ja laitoin auton ikkunatkin kiinni.

YLI-KIRRALLA ARKI UNOHTUU

Talonpoikaismuseo Yli-Kirran porteista sisään astuessaan ihminen muuttuu. Kiire jää taakse ja murhe tulevasta unohtuu. On vain se vanha, täydellinen hetki, kun kaikki oli hyvin, eikä mikään uhannut. Nelisentuhatta kävijää nautti Yli-Kirran tunnelmasta viime viikonloppuna. Tule kotiin-hankkeesta näyttelyvieraille kertoessani sain kuulla hienoja tarinoita siitä, miten rakas ja kallisarvoinen Punkalaidun on niin monelle. En tiedä, olenko missään työssäni aiemmin nähnyt niin paljon liikutuksen kyyneleitä. Tällä paikkakunnalla on monen sydämessä oma paikkansa.

Tapasin Yli-Kirralla myös seitsemän veljestä. Tai melkein. Jouduin hieman suostuttelemaan yhtä poikaa valokuvaan, jotta lukumäärä saatiin oikeaksi. Hieno, ainutlaatuinen tapahtuma tuo Kaikkien aikojen Maatalousnäyttely! Parisataa talkoolaista käärii hihansa ja tekee hymyssä suin pitkää päivää, jotta vierailijoilla olisi mukava viikonloppu. Suurin osa palaa vuodesta toiseen takaisin.

TAPAHTUMA POIKINEEN

Anni-kanttori kertoi, että joku keskiviikon yhteislauluissa laulanut oli tokaissut tilaisuuden jälkeen: "Voi, miksi ei voisi aina piano soida ja yhteislaulut raikaa?" Niinpä. Tämä kaikki yhteisöllisyys, mitä me saamme kokea arjessa, näkyy vahvasti myös kaikessa tekemisessä, kaikissa erilaisissa tilaisuuksissa. Tulkaa siis tekin mukaan, tulkaa kotiin!

Lähetyskahvilassa vilkkaalla kesätorilla käy jokainen torstai noin sata kahvittelijaa. Lähetystyötä tuetaan samalla, kun tullaan moikkaamaan vanhoja tuttuja. Siellä kohtaavat mökkiläiset, turistit ja paikkakuntalaiset. Ehkä sielläkin jollekin kävijälle herää ajatus muutosta Punkalaitumelle. Kaikissa kohtaamisissa on mahdollisuus. On siis tärkeää, miten kotiseudustasi puhut. On myös tärkeää, miten ihmisen kohtaat. Siinä edessäsi voi olla uusi naapurisi, uusi ystäväsi. Joku, joka kaipaa sitä kaikkea hienoa ja hyvää, mikä meillä jo on.

Heinä- ja elokuussa on Punkalaitumella useita eri tapaamisia vanhojen koulukavereiden kanssa, mökkiläisten Kesäjuhlat, Liitsolan Kírppislenkki, Y-Tori.... Särkkä on tupaten täynnä tanssijoita jokainen kesäkeskiviikko, mutta joukkoon mahtuu. Tunnelma on tällä kesälavalla ihan ihmeellinen ja ihmiset tulvivat sinne ympäri maan. Pakarilla voi minigolffata, golf-kentällä tutustua tähän hienoon lajiin ihan oikeasti, Kivirannan uimarannalla voi saunoakin, puistojumppa ja lavis ovat suosittuja, Vartiolan ja Pakarin kuntosaleilla pääsee nostelemaan rautaa. Seurakunnassa tapahtuu monenlaista ja jumikset päälle.

Huomataan hyvä. Sillä tavalla annetaan sille mahdollisuus kasvaa. Ihanaa kesää kaikille!

Hanna-Mari Kamppikoski

 


12. kesäkuuta 2018 8.20

SYDÄN ON SIELLÄ, MISSÄ SIELU LAULAA

Eräässä puutarha-alan julkaisussa kysyttiin, mitä tehdä puunjuurille. Saako ne katkaista? Asiantuntija neuvoi, ettei juuria kannata katkaista, koska puut kärsivät sellaisesta. Sen sijaan juurien ympäristö kannattaa muokata niin, että juurilla on hyvä olla.
 
Olen itse pari kuukautta sitten muuttanut Punkalaitumelle mielenkiintoisen työn perässä. Juuret ovat usein mielessäni ja tässä ihanassa, kesäisessä maalaismaisemassa kuljen välillä ihan liikuttuneena. Joki, hiekkatiet, vehmas luonto, runsaat puutarhat, lehmät ja lampaat laitumella, juhannusruusut, kesälomille kirmaavat lapset, suuret peltoaukeamat, vihreän eri sävyissä kylpevät metsät… Niin moni asia muistuttaa minua lapsuuden ja nuoruuden ajasta satakuntalaisessa pikkupitäjässä Honkajoella. Ihan sydämestäni voin siis teitä paluumuuttajia pyytää tänne meille Punkalaitumelle. Tule kotiin!
 
Olen muuttanut työn ja opintojen perässä usein. Muutto on raskas ponnistus, mutta toisaalta tekee jokaiselle hyvää ravistella itseään joitakin kertoja elämässä. Tulee käytyä jo elettyjä vuosiaan läpi, eikä vain konkreettisesti. Onhan jokaisessa kotini esineessä, kaikissa valokuvissa muistoja. Muutossa oppii myös luopumaan, jakamaan. Aika paljon löytää sellaistakin, minkä oli jo unohtanut. Ja oppii myös uutta, puhdistuu ja saa kasvaa.
Joskus useilla paikkakunnilla asunutta on väitetty juurettomaksi. Se sellainen loukkaa. Jos on ensimmäiset 20 vuottaan saanut asua maalla, on juuret syvässä ja lujassa maaperässä. Se, että käy muualla, tutustuu uusiin maisemiin, kulttuureihin (pienen maan sisälläkin niitä on useita) ja ihmisiin, ei juuria katko. Uskallan väittää, että kodin napanuoran paukuttaminen voi tehdä kodin entistä kalliimmaksi. Joku sitoo tärkeät muistonsa, juurensa yhteen paikkakuntaan. Omat juureni on maaseudussa. Sydän on siellä, missä sielu laulaa.
 
Seurakunnan hallinnoima Tule kotiin-hanke pyrkii muistuttamaan Punkalaitumella syntyneitä, mutta nyt muualla asuvia eläkeläisiä paluumuuton mahdollisuudesta. Punkalaitumen kunta on hankkeessa vahvasti mukana ja kuntalaisista on näiden kahden ensimmäisen hankekuukauden aikana ihan selkeästi aistinut positiivisen ja hyvän pöhinän. Jokainen kuntalainen siis toivottaa ihan kaikki paluumuuttajat lämpimästi tervetulleiksi.
Tuossa aluksi mainitsemassani puutarha-alan julkaisussa kehotettiin muokkaamaan juurien ympäristö juurille miellyttäväksi. Punkalaitumelle muuttavan ei tarvitse muokkaustöistä huolehtia. Meillä kun on jo valmiiksi ihana luonto, suuret satumetsät, hienot lenkkimaastot ja virkistävä jokiranta. Ja voi noita uskomattomia peltoaukeita!
 
Tule juurille, tule kotiin!
 
Hanna-Mari Kamppikoski
 
Juuret
 


22. toukokuuta 2018 11.55

PUNKALAITUMELTA POSTAUSÖVERIT

Tule kotiin-hankkeen kotisivun ja Facebook-sivun perimmäinen tarkoitus on kertoa kaikesta siitä hyvästä ja hienosta, mitä kunnassamme on tarjottavana. Kuntalaisena sitä helposti sokeutuu oman kylän tarjonnalle, muualle muuttanut ei enää muista. Tai tiedä, jos emme hänelle kerro. Jo näin hankkeen alkumetreillä pitää hieman himmailla, sillä tarjontaa on niin valtavasti! Jos kerron kaiken, mitä jo tiedän, tulee selkeät postausöverit eli kyllästytte saamaan Facebook-päivityksiäni uutisvirtaanne. Onneksi hankkeella on kuitenkin vuosi aikaa – ainakin!

Punkalaitumella on mielenkiintoisia ihmisiä. Täällä puhalletaan ihan selkeästi yhteiseen hiileen. Suuremmassa kaupungissa kaikkinainen kiire pesiytyy ihmiseen niin, että pylly pitkällä kiirehtiminen ei enää riitä. Pitää vielä edestakaisin juostessaan muistaa kertoa kaikille, miten huh-huh-paljon ja monenlaista työtä ja touhua onkaan ihmisrukalle kasautunut. Täällä tapaamani ihmiset paiskivat töitä ja saavat paljon aikaiseksi, mutta ehtivät kuitenkin aina vaihtaa sanasen vastaantulijan kanssa. Landella stressikin lepää. Painuu syvään, tasaiseen kylvöjälkeen.

Näen työhuoneeni ikkunasta pienten koululaisten, nuorimpien kuntalaisten hyppelyä. Ihan taatusti tulen noita pieniä kaipaamaan, kun he nyt kirmaavat kesälaitumille. Iloitsen kuitenkin kovasti, että he saavat levätä ja kerätä voimia, nauttia niin upeasti alkaneesta kesästä. Tulen itse pienestä kunnasta Honkajoelta, missä koko kylä kasvatti lapset. Sen sellaisen soisi niin mielellään jatkuvan yhä. Näitä kaikista pienimpiä meidän jokaisen tulee varjella ja auttaa. Kaikki se hyvä, mitä he saavat meiltä, tulee tuplana takaisin seuraaville polville. Kun tulevaisuutta visioidaan, mennään kyykkyyn ja katsotaan näitä lapsia. Sieltä se löytyy.

Punkalaitumella on lähes 3 000 asukasta, 300 yritystä ja 70 yhdistystä! Lukumäärät kertovat siitä, miten ahkeraa ja innokasta sakkia Punkalaitumella asuu. Sekä yrittäjät että yhdistysväki aktivoivat muita monenlaiseen toimintaan ja työhön. Kukaan ei täällä sano, ettei ole tekemistä. Tapahtumia järjestävät yhdistysten lisäksi sekä seurakunta että kunta.

Luonto on ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Taivas tuntuu olevan korkeammalla kuin muualla, niin hyvä täällä on hengittää ja tilaa riittää. Ne kaikki vihreän sävyt, jotka nyt toukokuussa yhtäkkiä ilmestyivät kaikkialle, eivät löydy ihan mistä tahansa paletista. Joskus maanviljelijöiden työtä seuratessani mietin, ymmärtävätkö he lainkaan, miten luovaa heidän työnsä on. Miten täydellisiä värejä hekin työssään luovat, hienoja kontrasteja, täydellisiä sommiteluita! Ehkä heillä on hyvä mentori.

Taikayöntie on nimensä arvoinen. Sitä kannattaa rauhassa kruisailla ihan paikkakuntalaistenkin. Rauhassa nautiskellen, mutta hieman varoenkin, sillä aluettamme on siunattu peuroilla. ”Sairaan iso jänis,” kuvaili eräs hesalainen teini näitä teilläkin viihtyviä otuksia. Ihan ymmärrettävä kaupunkilaisnäkökulma, aika pitkiä loikkia nämä pitkäkoivetkin nimittäin ottavat. Kuntamme puhtaat vedet virkistävät, niihin voi pulahtaa tai rannalle voi vaan istahtaa pohtimaan elämänmenoa.

Kerrotko sinä Punkalaitumesta muille? Punkalaitumen Sanomat aikoo sen tehdä isosti ja kuuluvasti kesäkuun alussa ilmestyvässä Kesälehdessä. Tule kotiin-hanke on näkyvästi silloin mukana, kuten seurakunta ja kuntakin. Muista kertoa tuossa lehdessä yhdistyksestäsi, yrityksestäsi, punkalaitumelaisuudesta. Se nimittäin jaetaan kaikille kuntalaisille, mutta myös kunnan alueella mökin omistaville sekä hankkeen kohderyhmälle. Näihin kahteen ryhmään kuuluu yli 1 000 henkilöä! Kesälehti on lehti, jota ei vain lueta tarkkaan – se myös säästetään.

Niin paljon on kerrottavaa! Niin paljon koettavaa! Hankkeemme pyrkii houkuttelemaan Punkalaitumelle lisää asukkaita, kohderyhmäämme kuuluvat Punkalaitumella syntyneet, jotka viettävät eläkepäiviään muualla. Uskon kuitenkin vahvasti, että tämä tällaisen helmen esiin nostaminen ja siitä kaikille kertominen avaa kaikenikäisten silmiä. Maalla ei ole vain mukavaa, maalla on myös paljon mahdollisuuksia!

Tule kotiin! Ilo ja onni täällä jo ovatkin.

Hanna-Mari Kamppikoski