A
26. syyskuuta 2019 9.00

HYVÄKIN VOI OLLA TOTTA

Toimittaja totesi taannoin, ettei Tule kotiin –hankkeen FB-sivulta tai kotisivulta paljon pahaa taida löytyä. Vastasin hänelle, että olen halunnutkin nostaa esiin vain hyvän. Hyväkin kun voi olla totta. Ja hyvää oikeasti riittää Punkalaitumella.

Vaikka olen hankevetäjänä ehtinyt kohdata jo tuhansia ihmisiä, saanut olla mukana eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa, tutustunut yrityksiin, yhdistyksiin ja ihaniin paikkakuntalaisiin, tunnen silti hieman murhetta. Olen vähän murheinen siksi, että tiedän jo nyt, miten paljon jää kertomatta, kun hanke huhtikuussa päättyy. Miten paljon valokuvia ottamatta, vaikka niitä onkin jo satoja - ja taas satoja.

Tulin vuodeksi ja sain tehdä työtä vielä ylimääräisen vuoden, jotta ehtisin kertoa mahdollisimman monelle tästä upeasta pirkanmaalaisesta kunnasta. Lukuisin tarinoin ja kuvin olen työtäni tehnyt. Enemmän ja enemmän saan vinkkejä ja ideoita paikallisilta ja yhä vaan työpöytäni täyttyy muistilapuista koskien paikkoja, henkilöitä ja muuta mielenkiintoista. On niin paljon kerrottavaa!

Hienointa olisi, jos hanke voisi toiminnallaan tehdä itsensä tarpeettomaksi. Jos hankkeen myötä paikallisten silmät avautuisivat näkemään paikkakunnan ainutlaatuisuuden hieman entistä selvemmin. Erityisen tärkeää olisi se, että suut avautuisivat kertomaan toisillekin, miten paljon paikkakunnalla on annettavaa! Puhutaan Punkalaitumesta hyvää! Kerrotaan muillekin. Ei Punkalaidun voi olla vain punkalaitumelaisten. Vieraatkin mahtuvat tänne hyvin - ja uudet tulokkaat!

Olen saanut olla todistamassa ihania asioita näiden hankekuukausien aikana. Tietysti liikuttavinta oli olla vastaanottamassa Arkkipooki-tunnustusta piispa Kallialalta huhtikuussa. Hanke sai tämän kerran vuodessa jaettavan palkinnon merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan, seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi. Tuossa juhlavassa tilaisuudessa sain nähdä ihan konkreettisesti sen, miten monipuolisesti lahjakkaita muusikoita Punkalaitumella on! Maailmallakin moisesta loksahtaisi suu poikineen auki.

Olen omin silmin nähnyt senkin, kun pikkulapsi saapuu Yli-Kirralle ja tunnistaa alueen Koiramäki-kirjojen piirroksista. Voi sitä hämmästyksen kummastusta! Olen myös saanut tutustua lukuisten eri alojen huippuammattilaisiin Punkalaitumella. Paikkakunnallamme osataan punoa köyttä ja luoda designia huovasta. Meillä valmistetaan käsityönä kauniita ruumisarkkuja viimeiselle matkalle, mutta myös palkittua makkaraa ja Punkamokkaa. Meiltä lähtee miljoona ämpäriä maailmalle vuodessa – ja paljon muuta! Yrityksiä Punkalaitumella on kolmisensataa. Ei siis ole sattumaa, että torin Niittäjäpatsaassakin lukee: ”Rukoile ja tee työtä.” Vireässä, dynaamisessa kunnassa ovat arvotkin kohdallaan.

Punkalaitumen kunta on satsannut hienosti sekä kuntalaisten hyvinvointiin että lapsiperheiden viihtyvyyteen. Jos ei Punkalaidun ole ainut laatuaan niin hyvin harvinainen ainakin siinä, että se tarjoaa kaikenikäisille asukkailleen lukuisia maksuttomia liikuntakerhoja. Aika pian ovat valmistumassa sekä hirsinen päiväkoti että hirsinen koulu. Uuden koulukuraattorin viran myötä koululaisemme saivat syksyn alussa ammattiauttajan, rinnallakulkijan pulmia ratkomaan. Liikuntahalli vetää hyvin monen eri lajin harrastajia, mutta myös messuilijoita ja lasten juhlien kävijämassoja. Meillä on sekä iso kiipeilyseinä että oma uimahalli, golfkenttä, Porttikalliolla hienot reitit ja uusia liikuntavälineitä. Kivirannan uimarannalla sauna lämpiää kesät talvet.

Punkalaitumella siis kaikki hyvin! Ja mikä parasta: meille mahtuu uusiakin asukkaita! Maalla on mukavaa, mutta Punkalaitumella erityisen mukavaa. Sijainniltamme olemme somasti monen kaupungin kainalossa. Ihanan keskellä, kuuluu mottommekin.

26.9.2019

Hanna-Mari Kamppikoski


20. elokuuta 2019 10.55

MONI TULI JO KOTIIN PUNKALAITUMELLE, USEAMPIKIN MAHTUU!

Huhtikuu oli ihmeellinen kuukausi hanketoimistossamme. Samanaikaisesti sekä hyvästelimme Tule kotiin –hanketta, juhlimme ihan mahtavan hienoa Arkkipooki-palkintoa – ja jännitimme, saammeko hankkeellemme jatkoa. Elyn päätös rahoituksesta viivästyi, mutta riemulla ei ollutkaan sitten minkäänlaista rajaa, kun lopulta saimme kuulla, että Tule kotiin –hanke 2 alkaa toukokuussa.

Ykköshanke päättyi uskomattoman upeasti Hankejuhlan suureen konserttiin, jossa paikalliset tähdet loistivat lahjoillaan. Miten valtavan paljon lahjakkuutta mahtuukaan pieneen kuntaamme! Silmäkulma kostui monelta sekä upean musisoinnin että piispa Kaarlo Kallialan kauniiden sanojen takia. Hän oli seurueineen saapunut ojentamaan hankkeelle Turun arkkihiippakunnan myöntämää Arkkipooki-palkintoa.

Palkintoperusteiden mukaan hankkeemme on valtakunnallisestikin ainutlaatuinen. Saatesanoissa mainittiin, että hankkeen avulla on tiivistetty seurakunnan ja kunnan yhteistyötä sekä tuotu eri toimijoita yhteen. Hiippakunnan tiedotteessa todetaan, että hankkeen ansiosta Punkalaitumen seurakunnan viestintä on laajentunut ja monipuolistunut ja seurakunnan toimintaan osallistuvien määrä on noussut. Myös vapaaehtoistoiminta on lisääntynyt ja monimuotoistunut. Lisäksi seurakuntavaalien äänestysprosentti nousi huomattavasti ja oli arkkihiippakunnan toiseksi korkein, 32,3 prosenttia. Palkinto jaetaan kerran vuodessa tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi.

Juhlan lisäksi sain myös seuraavana päivänä Apteekin ja Punkalaitumen Sanomien yhteisen 110-vuotisjuhlan panelistina jakaa tuon hienon palkinnon kuntalaisten kesken. Se kun oikeasti kuuluu ihan meille jokaiselle. Kuntalaiset ovat alusta pitäen olleet hienosti mukana hankeasiassa. FB-sivumme jäsenmäärä on huikeat 700, kylilläkin kulkiessa kuulen uusia ideoita, yhdistykset ja yritykset tekevät mielellään yhteistyötä. Melkoinen satumaisten seikkailuiden vuosi siis takana!

Ja ihan uusi edessä! Kakkoshanke keskittyy lapsiperheisiin, joita pyrimme houkuttelemaan Punkalaitumelle. Olen vieraillut jo useita kertoja syksyksi valmistuvassa hirsikoulussamme, pääsen pian tutustumaan ensi vuonna valmistuvaan niin ikään hirsiseen päiväkotiin. Meillä satsataan monella tapaa terveyteen ja hyvinvointiin! Nämä rakennukset ovat hienoja esimerkkejä siitä. Myös useat maksuttomat, kaiken ikäisille suunnatut liikuntaryhmät ja lukuisat tapahtumat luovat sekä viihtyvyyttä että yhteisöllisyyttä kuntaamme. Tapasin juuri kuntaan muuttaneen pienten lasten äidin, joka oli ihan äimistynyt MLL:n Kevätkarkeloista. Oli kuulemma ollut ihan uskomattoman hieno rieha. Ja olihan siellä melkoinen markkinahumu, kun itsekin alueella vierailin.

KOULUVUOSI ALKUUN ALPAKKAVIERAILULLA

Sovin juuri ypäjäläisen Börje-alpakan vierailusta Punkalaitumelle 15.8. Börje tulee toivottamaan mukavaa syksyä kunnan pienimmistölle eli eskarilaisille ja koululaisille. Alpakan rapsuttelun lisäksi kehittelemme muutakin ohjelmaa. Tällä viikolla tapaan noin sata pienintä kuntalaista mukavassa tapahtumassa. Jaan näitä värikkäitä muistoja sitten kaikkien kesken myös Facebook- ja Instagram-sivuillamme. Tulethan sinäkin seuraamaan?

Näin alkukesällä sitä vain haukkoo henkeään Pitäjällä kulkiessaan. Ihan kaikki vihreän eri sävyt näkyvät kauniissa luonnossamme juuri nyt. Punkalaitumenjoki luikertelee Taikayöntien vierellä, Vehkajärvi kutsuu monia mökkiläisiä, kunnan Kiviranta on suosittu kesäkohde saunomisesta ja uimisesta tykkääville, onpa siellä kioskikin.

Tänä kesänäkin Punkalaitumella on vilinää ja vilskettä, ohjelmaa ihan kaikenikäisille. Kuntalaisia aktivoivat sekä seurakunta että kunta, mutta myös useat eri yhdistykset.

Punkalaitumella on hyvä elää. Ihan niin kuin taivas olisi meillä vähän ylempänä. On helppo hengittää, mahtuu kulkemaan vaikka minkälaisella kulkuneuvolla. Tosin jalat ja polkupyörä riittävät kyllä hyvin kuljettamaan asukasta paikasta toiseen. Meillä moikataan ja vaihdetaan ajatuksia vähän vieraammankin kanssa. Pitäjällä saa liikkua rauhassa ja pelotta. Meillä katsotaan vähän niin kuin toistemme perään, vaikka ihan kaikki ei siitä niin välittäisikään.

Tule käymään, moni kävijä on jäänytkin! Viime vuonna Punkalaitumelle muutti 108 uutta asukasta. Tänäkin vuonna toukokuun loppuun mennessä jo 39 on vaihtanut kotikunnakseen Punkalaitumen. Tule kotiin –hanke iloitsee heistä jokaisesta, vaikka ei yksinään muuttajia ole tänne houkutellutkaan. Se on tämä kunta itse, nämä ihanat ihmiset, luonto ja mahtava sijainti, jotka kutsuvat luo. Tule sinäkin kotiin!

27.5.2019

Hanna-Mari Kamppikoski

Hankevetäjä, Tule kotiin –hanke2

 


1. huhtikuuta 2019 15.10

HYVÄSTI JA TERVETULOA!

Vaikka olisi miten hyvä hyvästeissä, vaikka sen sanan olisi lausunut tuhannesti ja useammin, ei olo yhtään sen helpommalta tunnu uusien jäähyväisten äärellä. Jos johonkin tässä maailmassa ei totu niin hyvästelemään. Ainakaan minä en totu.

Olen tehnyt lähtöä Punkalaitumen seurakunnan hallinnoimasta Tule kotiin –hankkeesta jo useamman kuukauden ajan, vaikka työhuoneeni ovi onkin samanaikaisesti ollut selällään uutta hanketta varten. Hanke kuitenkin päättyi eilen ja odottelemme yhä Ely-keskuksen lupaamaa rahoituspäätöstä jatkohankkeesta. Kun seisoo pitkään jalka oven välissä, saattaa jonkinlaista puutumistakin ajoittain ilmetä.

Hankkeen ympärille on onnekseni muodostunut ihan mahtava tukijoukko. On tuntunut, että työlläni on siunaus ja asukkaiden hyväksyntä, työtovereiden tuki. Ilman kaikkea tuota ei menestystä synny. Olen saanut viimekuukausien aikana monta tsemppitoivotusta. Työtä riittää - ja uusillekin muuttajille kauniissa kunnassamme tilaa. Ykköshankkeessahan tavoittelimme muuttajia Punkalaitumelle, kohderyhmäämme kuuluivat muualla asuvat punkalaitumelaislähtöiset eläkeläiset. Heitä on kaikkiaan yli 500! Tavoitimme heistä jokaisen hienon yhteistyön tuloksena, osan useampaan kertaan.

Punkalaitumen Sanomat painoi nimittäin etusivulleen kauniin kuvan kosiokirjeemme kera, hanke sai tuolloin myös hurjan näkyvyyden lehden koko keskiaukeamalla. Päätoimittaja Juha Aro on yksi niistä monista tärkeistä ja väsymättömistä hankefaneista, jotka ovat hanketta kantaneet ja nostaneet lentoon. Kohderyhmäämme ja kaikenikäisiä muitakin ihmisiä tavoitin useissa eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa Punkalaitumella. Kävinpä kertomassa hankkeesta myös eläkeläisten Kaamos-risteilyllä. Reissun jälkeen Punkalaidun-kasseja käytetään nyt lukuisissa kunnissa, matkaseurana kun oli yli 2 000 eläkeläistä, joista leijonaosa sanoi omankin kuntansa kaipaavan tällaista kutsuhanketta tai hankekutsua.

Konstit ovat monet. Aamusta alkuiltaan puhuin laivalla hankkeestamme esittelypöytämme ääressä, mutta eivät vaarit päässeet Punkalaitumesta tanssilattiallakaan. Ihan jokainen tuhansista viimeisen vuoden aikana kohtaamistani henkilöistä on suhtautunut vain ja ainoastaan positiivisesti hankkeeseemme. Tosin kuulinpa matkan varrella anonyymin kritiikinkin siitä, miten hanke näkyy liikaa, on liian paljon esillä. Se hankkeen perimmäinen tarkoituskin oli.

Ely on luvannut päätöksensä huhtikuussa. Siihen asti pidämme kädet ristissä ja ilon sydämessä. Se kantaa. Perjantaina 12.4. klo 18 alkavassa Suuressa Hankejuhlassa juhlimme hanketta ja kuntaan muuttaneita, kunnassa asuvia. Tulkaa yhdessä juhlimaan! Piispa Kaarlo Kalliala tulee tuolloin vieraaksemme, luvassa on myös hieno, keväinen konsertti ja maittavat kahvit. Kulttuurivaikuttaja Jukka Saarinen loi hankkeelle Tule kotiin –laulun, sen ensiesitys kuullaan juhlassa. Luvassa on myös iloinen yllätys, jonka niin kovasti mielelläni jaan koko rakkaaksi tulleen kylän kanssa.

1.4.2018

Hanna-Mari Kamppikoski 


11. helmikuuta 2019 15.10

KOHDATA JA KOSKETTAA VOI MONELLA TAVOIN

Syliin ja yli tahtoi eilen pienenpieni lapsenlapseni. 1-vuotias ei vielä osaa tervehtiä sanoin, mutta sanojakin paremman tervehdyksen sain, kun hän heti kohdatessa nosti hymyillen kätensä minua kohti ja tahtoi syliin. Siinä hän sitten pysyikin koko pitkän vierailuni ajan. Kun isänsä ja äitinsä tarjosivat hänelle omaa syliään syömään ryhtyessäni, hän varmasti, mutta kohteliaasti torppasi pyynnön pyörittämällä päätään ja nostamalla kämmenensä kielloksi. Nyt oli mumin aika. Näitä muita tapaa päivittäin.

Noin pienen lapsen edessä mumin silmät ovat jatkuvasti lautasen kokoisina hämmästyksenkummastuksista. Aika usein myös onnesta kyynelissä. On niin ihmeellistä saada olla ihan läheltä seuraamassa sitä, miten paljon noin pieni ihminen jo ymmärtää, aistii ja osaa. Ja miten suurta ja aitoa, pirskahtelevaa hänen riemunsa on. Riemu on ylimmillään vaikkapa vain kissan hännän tarttuessa käteen. Paitsi kissalla.

Emme me ihmiset niin kovasti muutu, vaikka ikää karttuu. Johonkin häpeän alle kuitenkin painamme sen elämässä hyvin tärkeän eli aidon ilon, riemusta kiljahtelun, silmissä asti näkyvän mielihyvän onnistumisesta. Yhtä lailla tuntuu aikuisena vaikealta pyytää syliin, vaikka ei tarvitsisi kuin nostaa kätensä ylös ja hymyillä. Ehkäpä me ajattelemme, että itsemme häpäisemme, jos oikein ilomme näytämme – tai vieläkin pahempaa, jos syliin pyydämme. Uskallan kuitenkin epäillä, että me aikuisetkin voisimme paremmin, jos olisimme lasten kaltaisia. ”Lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta”, on sanottu. Ehkäpä meidän siis pitäisi oppia parhailta, oppia lapsilta.

Olin 80-luvulla suuressa sairaskodissa töissä. Ulkoilutimme, kylvetimme ja syötimme mummoja ja pappoja. Rullasimme hiuksia ja juttelimme niitä näitä. Autoimme elämisessä niitä, joiden voimat olivat jo ehtyneet. Silloinkin oli sairaskodissa kiire ja se haittasi muitakin kuin hoitajia. Se haittasi myös potilaita ja heidän omaisiaan. Kun eräältä tutuksi käyneeltä, monista sairauksista kärsivältä mummulta kysyin, mikä on sairaana ollessa kaikkein rankinta, hän vastasi samantien: ”Se, ettei kukaan ehdi pitää kädestä.” Aika järkyttävää, että kosketuksen puute sattuu enemmän kuin mikään muu, mikä on ihan kivuksi luokiteltu.

Tämän Tule kotiin –hankkeen aikana olen saanut kiittää ja tuntea kiitollisuutta. Olen työpaikallanikin saanut revitellä, hihkua riemusta ja hyppiä ilosta onnistumisen hetkinä. Ja mikä hienointa, olen saanut tässä työssäni jopa halata, ottaa kädestä ja kokea yhteyttä.

Huomataan se toinen, huomataan muulloinkin kuin Ystävänpäivänä. Soitetaan, meilataan. Pidetään kädestä kohdatessa.

11.2.2019

Hanna-Mari Kamppikoski 


9. tammikuuta 2019 12.05

UUSI VUOSI, RAKKAUDEN VUOSI

Kun uusi vuosi on käsillä, on ihmisillä yhä joulun jäljiltä hyvä tahto, mutta myös usein kova tarve muuttumiseen. Halutaan laihemmaksi, rikkaammaksi, onnellisemmaksi ja viisaammaksi. Jälleen loppuvuodesta valitettavan usein huomaamme, etteivät muutospäätökset ihan pitäneetkään. Ihminen on heikko - ja hyvin herkkä palaamaan vanhaan, vaikka se vanha ei kovasti tyydyttäisikään.

Ihmisellä on myös usein tarve muuttaa sitä toista. Työtoveria, puolisoa, lasta, lapsen opettajaa. Ketä milloinkin, sillä muutos noissa toisissahan helpottaisi huomattavasti myös omaa elämää. Niinköhän? Kun peiliin katsoo, kannattaa sieltä etsiä muutakin kuin ryppyjä. Pohditaan tänä juuri alkaneena vuonna omaa suhtautumistamme toisiin. Rakastanko minä? Tai jos en ihan kaikkia ihan rakastamaan pysty niin siedänkö edes? Edes niitä, jotka ovat lähimpänä? Jotka ihan syliin asti kapuavat? Jotka minua tarvitsevat siellä, missä puhutaan yhteydestä ja yhteisöstä?

Pieni paikkakunta on parhaimmillaan yhteistyössä, tiimityöskentelyssä ja yhteen hiileen puhaltamisessa. Kukaan ei ole yksin mitään, mutta yhdessä meistä kasvaakin jo merkittävä, moneen kykenevä joukko. Ei voida sooloilla. Uskallan väittää, että ihan kaikista pisimmälle pääsemme silloin, kun mukanamme on siunaus. Silloin saamme yhdessä olla todistamassa ihmeitä, pieniä ja suuria.

Meillä on nyt edessämme uusi vuosi, uusi mahdollisuus. Olemme saaneet lahjan. Tyhjän sivun kaikkien niiden sivujen päälle, jotka olemme jo kääntäneet. Meillä on nyt mahdollisuus toimia toisin, muuttaa muuksi sellainen, jolla aiemmin haavoitimme ja rikoimme. Päästäessämme pahasta, muuttuu moni asia.

Unohdetaan päätökset ja unelmat laihemmasta tai rikkaammasta elämästä. Tehdään pysyvämpiä päätöksiä, sellaisia, joilla on merkitystä. Päätetään tänä vuonna olla ihmisiä toisillemme. Maailma kun on silloin paljon parempi paikka elää, meille kaikille. Jos unohdetaan vaikkapa vain hetkeksi kaikki muu ja muistetaan rakkaus niin meille saattaa käydä hyvin.

”Jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä – ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”

3.1.2019

Hanna-Mari Kamppikoski


21. joulukuuta 2018 11.40

KIITOS HIENOSTA VUODESTA!

Joulun alla sitä ihan vaistomaisesti käy läpi mennyttä vuotta. Tämä vuosi on ollut minulle todellinen seikkailujen vuosi. Pohjanmaan lakeudet jäivät kauas taa, kun Punkalaidun kutsui. Muutin tänne mielenkiintoisen työn perässä huhtikuun alussa. Päivääkään en ole muuttoani tälle ihanalle paikkakunnalle katunut. Itse asiassa monesti olen miettinyt, että olisi pitänyt rohkaistua jo aiemmin.

Ystäviäni tietysti kaipaan, mutta ystävät eivät mihinkään katoa. Toisaalta poikani perhe – erityisesti 1-vuotias Kassu – on nyt paljon lähempänä minua. Ihan ihaniin ihmisiin olen saanut tutustua uudella kotiseudullakin. Taisi olla muutostani seuraava päivä, kun pulahdin uimahallimme altaaseen ja sanoin muille vesijumppareille: ”Moi, mä olen ihan uusi, mutta en kauan.” Sekä uimahallin että liikuntahallin jumpissa olen saanut tutustua kivoihin ihmisiin. Nauru on kiirinyt kauas, välillä on vesijumpan jälkeen lauteilla laulettukin.

Moni asia tietysti yllättikin Punkalaitumella. Esimerkiksi se, miten vireä kunta tämä oikeasti on. 70 yhdistystä on iso määrä yhdistyksiä ja ne todella toimivat aktivoidakseen kuntalaisia ja siinä samalla ne ajavat hyviä asioita, nostavat esiin hienoja arvoja. Niin ikään sekä seurakunta että kunta toimivat tosissaan ja sydämellä. Molemmat järjestävät sekä erilaisia tapahtumia että luovat asukkaille harrastusmahdollisuuksia, kutsuvat yhteyteen.

Sydäntäni lämmitti kovasti se, miten paljon Punkalaidun muistuttaa omia lapsuuden ja nuoruuden maisemia Honkajoella Satakunnassa. Tuntuu ihanalta samoilla nyt ihan samanlaisissa metsissä, ihailla tuttuja pelto- ja jokimaisemia. Ja jotenkin tämä kansan luonne on tuttu ja turvallinen, vaikka nykyisin pirkanmaalaisia olemmekin.

Jos tekisin ihan listan kaikesta tänä vuonna kokemastani, tulisi siitä todella pitkä ja värikäs. Päällimmäiseksi, kaikista tärkeimmäksi tuossa listassa kuitenkin nousisivat ne lämpimät kohtaamiset, mahtavat keskustelut. Ne monet hetket näinä kuukausina, kun on tuntenut kuuluvansa joukkoon. Kun on otettu yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Kiitos tästä hienosta vuodesta teille kaikille punkalaitumelaisille!

Siunausta Jouluun ja Onnea vuoteen 2019!

21.12.2018

Hanna-Mari Kamppikoski

punaiset joulutähdet alttaritaulu


20. marraskuuta 2018 8.50

PUNKALAIDUN TUTUKSI KAIKILLE

Olen luotsannut Tule kotiin – hanketta noin kahdeksan kuukautta. Ihan mahtavalla matkalla olen saanut olla ihanien ihmisten kanssa! Lukuisia kohtaamisia on mahtunut näihin kuukausiin, mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Hankkeemme ja sitä myötä koko kuntamme on ollut isosti esillä myös mediassa.

Yle on useampaankin otteeseen kertonut meistä verkossa, televisiossa ja radiossa. Paikallislehti Punkalaitumen Sanomat on heti alkumetreiltä lähtien tehnyt hienoa ja tärkeää yhteistyötä kanssamme. Maan ainut valtakunnallinen kristillinen radiokanava Radio Dei haastatteli minua ja muukin media on meistä kirjoittanut. Kovin pöhinä taitaa kuitenkin käydä hankkeemme FB-sivulla. Siellä meillä on jo yli 470 aktiivista tykkääjää! Hurja ja hieno joukko! Heidänkin kauttaan tieto hankkeestamme ja kunnastamme leviää kuin kulovalkea.

LISÄÄ ASUKKAITA

Hankkeellamme pyrimme saamaan lisää asukkaita Punkalaitumelle. Kohderyhmäämme kuuluvat kunnassa syntyneet, jotka nyt viettävät eläkepäiviään jossain muualla Suomessa. Olen kohdannut heitä erilaisissa tilaisuuksissa: koulutapaamisissa, kesäjuhlissa, yhdistysten tapahtumissa, kesäisellä Lähetystorilla… Yli-Kirran Kaikkien aikojen maatalousnäyttelyssä vietin muutaman aurinkoisen päivän ihmisten kanssa jutustellen ja heitä kotiin kutsuen. Viimeisimmässä tempauksessa kohtasin parisen tuhatta potentiaalista muuttajaa eläkeläisten Kaamosristeilyllä Turusta Tukholmaan.

Mereltä palasin kovasti toiveikkain mielin, vaikka ääneni laivalle jäikin. Tuli meinaan ihan urakalla kannustettua muuttoauton tilaamiseen. Jakamamme Tule kotiin Punkalaitumelle -mainoskassi oli niin suosittu, että Pekka Karppasen omaa toivoi itselleen tax freen myyjäkin. Aika hienoa miettiä, miten mainoskassejamme nyt heilutellaan ympäri maan. Ihanaa oli tavata myös monia eläkeläisiä omilta kotikonnuiltani Honkajoelta. Kun heille hankkeesta kerroin, olivat he sitä mieltä, että Honkajoellekin tämä tällainen hanke tarvitaan.

KAIKKI KEINOT KÄYTÖSSÄ

Aika monessa kunnassa tehdään vastaavanlaista työtä rohkeinkin keinoin. Eräs hämäläiskunta on saanut valtaisan näkyvyyden mainosvideollaan, jonka otsikkona on ”Meillä ei ole mitään”. Ihan jokainen, jolle olen saanut Punkalaitumesta kertoa ja jota olen tänne houkutellut, on ollut vilpittömästi kiinnostunut. Olen saanut lukuisia kysymyksiä, hämmästyttävän monella on meiltä jo omia muistoja. Moni muistaa Särkän, Vartiolan, Työväentalon, Yli-Kirran, osa on tehnyt täällä töitä tai heilastellut paikallista.

Vain muutama poikkipuolinen sana on kuulunut koko hankematkan aikana. Valitettavasti ne ovat tulleet paikallisilta, mikä hämmästyttää kovasti. Onneksi kuitenkin ehdottomasti leijonaosa kunnassa jo asuvista riemuitsee sekä hankkeesta että uusista tulokkaista, ovat oikeasti sydämestään mukana tässä kaikessa - ja puhaltavat yhteiseen hiileen. Joka ikinen päivä koen, että tällä hankkeella on siunaus matkassaan.

Minun tärkein tehtäväni on nostaa esiin se kaikki hyvä, positiivinen, merkityksellinen ja tärkeä, mitä Punkalaitumelta löytyy. Yhden vuoden hanke ei hommaan millään riitä. Täällä kun on niin valtavan paljon! On ollut ilo postata FB-sivulle vain positiivisia asioita. Se ihan selkeästi lisää hyvää. Monenlaista mielenkiintoista olen kerännyt myös kunnan kotisivulla sijaitsevalle Tule kotiin –sivustolle. Käy lukemassa vaikka joulunpyhinä!

Tule kotiin – hanke II-nimellä on jo lähtenyt uusi hakemus, joka sai vihreää valoa Joutsenten Reitin hallitukselta. Odotamme kuitenkin vielä vuoden alkuun, mitä mieltä ELY-keskus on rahoituksesta. Jos rahoituksen saamme, ryhdymme houkuttelemaan kuntaamme perheitä. Kun ykköshankkeemme houkuttelemat isovanhemmat ovat tänne jo asettuneet, kutsumme seuraavaksi heidän jälkipolviaankin kotiin.

TULOKSIA?

Kun kerran kaikkea mitataan tänä päivänä niin mitataanhan hankkeenkin tuloksia. Tällaisen hankkeen tulokset ovat näkyvissä vasta vuosien kuluttua ja paljon on tapahtunut sellaistakin, mikä jää suurilta joukoilta piiloon. Tuloksena saattaa nimittäin olla se kuntalaisen silmään syttynyt kipinä, ilo ja innostus. Vaikka kohderyhmämme ovatkin olleet eläkeläiset niin uskon vahvasti, että olemme tavoittaneet ihan kaiken ikäisiä. Saaneet heitä miettimään, ettei kotoa pois tarvitsekaan koko ikäänsä olla. Olemme avanneet silmiä näkemään, mitä kaikkea Punkalaitumella onkaan. Toivottavasti kuntalaiset hankkeen jälkeenkin osaavat omaansa kehua. Sitä me olemme tehneet ensimmäisestä päivästä lähtien.

Elinkeinojohtaja Ursula Lumme nimitti eräässä tilaisuudessa hankettamme kärkihankkeeksi. Se tuntui kovasti hyvältä. Hän tosin myönsi, että oli aluksi miettinyt, miten tässä ollenkaan käy, kun täysin ulkopuolinen tulee hanketta luotsaamaan ja kehua retosteleekin koko ajan. Mutta hyvinhän siinä kävi, hänenkin mukaansa.

Ja niistä numeroista vielä, kun varmasti lukijaakin kiinnostaa. Juuri kunnanjohtaja Oili Mölsältä kuulin, että tämän vuoden aikana kuntaamme on muuttanut 108 uutta asukasta. 

Siunattua Joulun odotusta!

20.11.2018

Hanna-Mari Kamppikoski 

Hankkeen FB-sivu:

https://www.facebook.com/tulekotiinpunkalaitumelle.fi/

Teksti on julkaistu myös Turun Punkalaidun -seuran Laitumelainen -lehdessä 12/2018. Valokuva Punkalaitumenjoesta 18.11.2018

DSCN7585


1. marraskuuta 2018 10.20

PUNKALAIDUN MIELESSÄIN

Niin paljon on tuttua, niin paljon vanhoja ihania juttuja. Näin ajattelin, kun kesällä kuljeskelin pitkin Punkalaidunta. Lenkkeilin paljon, autoilin ja ihailin. Vierailin ihmisten kodeissa kyselemässä, miltä tuntuu olla punkalaitumelainen. Ja hyvältähän se tuntuu ihan jokaisesta. Sekä kasvokkain käydyissä keskusteluissa että muussa runsaassa yhteydenpidossa on käynyt selville, miten valtaisan suurta ja lämmintä kotiseuturakkautta ihmiset Punkalaitumella tuntevat. Täällä viihdytään.

Joku sanoi minulle ihan kirkkain silmin ja tosissaan, että kaupungissa on välillä ihan pakko käydä asioilla, mutta jos kohdetta joutuu kovasti etsimään ja ruuhkassa puikkelehtimaan niin parasta on palata kotio samantien. Toinen sanoi, että hän tapaa joskus kaupungissa käydä, mutta kauhea kiire sieltä aina on takaisin Punkalaitumelle.

Olen Satakunnassa Honkajoella kasvanut ja paljon tuttuja satakuntalaisia piirteitä olen huomaavinani punkalaitumelaisissa, vaikka Pirkanmaahan nykyisin kuulummekin. Tämä mentaliteetti ja tapa olla ja elää, huumorintaju. Kylän vierellä luikerteleva joki nyt tietysti ensimmäisenä muistuttaa vanhoista kotikonnuistani, mutta niin tekee myös ihana peltomaisema. Täytyy kyllä myöntää, että Punkalaitumella sekä pellot että talot ovat paljon isompia. Ensi kertaa Punkalaitumella käydessäni vaikutti siltä, että aika iso osa kansasta asuu täällä kartanoissa. Tosin minua heti korjattiin, ettei Punkalaitumella ole kartanoita. Täällä on taloja. Aikamoisen hienoja taloja vaan.

NÄKKEJÄ JA SIUNAUKSIA

Katselen työhuoneeni ikkunasta, kun pienet koululaiset hyppelehtivät lounaalle opettajansa perässä. Mietin itsekseni, mahtaako heilläkin olla mummu, joka varoittaa joen rumasta näkistä. Tai sanoo, että siunaa heitä ja ystäviään, kun seikkailuihin lähtevät. Seikkailuita maaseudulla riittää ja monesti tuntuu, että meillä on täällä aikaakin hieman muita enemmän. Ei tarvitse hötkyillä, ei juosta kiireisen näköisenä paikasta toiseen. Ja siitä huolimatta saamme aikaan yhtä ja toista. Monilla paikkakuntalaisilla on monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Maata viljellään ja eläimiä hoidetaan monen muun touhun ohessa. Yrityksiäkin Punkalaitumella on 300. Se tarkoittaa ennen kaikkea isoa työmäärää! Yritykset ovat monella tapaa tärkeässä asemassa, kun puhutaan kunnan hyvinvoinnista, elinvoimaisuudesta ja näkyvyydestä.

Yhdistyksiä meillä on 70. Jokainen niissä toimija tekee ensiarvoisen tärkeää työtä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Sekä seurakunta että kunta ovat omalla toiminnallaan aktivoimassa asukkaita vauvasta vaariin, mummosta mukulaan. Seurakunta, kunta ja yhdistykset ovat kaikki luomassa yhteisöllisyyttä, saattamassa ihmisiä yhteen.

Yhteisöllisyyttä rakennamme myös me kaikki asukkaat yhdessä ja erikseen. Kirjaa mielessäsi ylös jokainen tänään tapaamasi ihminen. Laita muutama sana myös siitä, miten häntä puhuttelit, katsoit ja kohtelit. Miten meni omasta mielestäsi? Juuri sinun hymysi saattaa nimittäin olla arvokas juuri sille mummolle tai pikkupojalle, jolle sen annoit. Yhteisöllisyys on sellainen läpihyvä juttu. Se tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä, otetaan joukkoon ja hyväksytään.

Yhteisöllisyyden myötä syntyy helposti myös ylpeyttä omasta. Kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. Ja meillä Punkalaitumellahan hyvää riittää! Punkalaitumen kunta on selkeästi ylpeä yrityksistään, mutta on tärkeää, että myös yritykset tuovat esille kuntaansa. Vaikkapa sitten FB- ja kotisivuillaan. Kunnan positiivinen tunnettuus on kaikkien etu. Puhutaan siis Punkalaitumesta hyvää. 

1.11.2018

Hanna-Mari Kamppikoski      

kirkko


22. elokuuta 2018 11.25

VOMPATTI PORTTIKALLIOLLA – VAI MIKÄ SE OLI?

Työhuoneeni on kunnantalolla, vaikka olenkin seurakunnan palkkalistoilla. Olen etuoikeutettu, kun minulla on kahdessa työpaikassa työtovereita. Käyn koululla syömässä ja lounaalla syntyy monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluita. Eräänä päivänä rehtori kertoi nähneensä vaskitsan Porttikalliolla.

Jonkinlaisena ötökkäkammoisena ja villieläinpelkoisena kysyin silmät lautasen kokoisina, mikä ihme on vaskitsa. Hän selitti ja kuvaili pitkin sanankääntein, mutta kuuroille korvilleni. Olin nimittäin jo mielessäni ehtinyt luoda selkeän kuvan karvaisesta ja pelottavasta otuksesta hyppimässä ihanan Porttikallion maastossa. Illalla kotona tuo asia palasi mieleeni ja päätin tarkistaa netistä, minkälainen rehtorin tapaama otus mahtoi olla. En enää muistanutkaan tuota outoa nimeä ja lopulta olin ihan varma, että se oli vompatti! Vompatti!

Pyhä Isä! Vompateista löytyikin netistä aika tavalla materiaalia ja valokuvia, eikä sinä iltana oikein uni tahtonut tulla. Onneksi seuraavana aamuna kahvipöydässä työtoverini mainitsi uudestaan sanan vaskitsa ja sain lisäksi kuulla, että vaskitsat ovat sekä säikkyjä että vaarattomia.

Olen vahvasti maalta kotoisin, mutta aikuisvuosinani asunut pienissä ja suurissakin kaupungeissa. Niinpä siis jonkinlainen vieraantuminen luonnosta on päässyt tahdostani huolimatta käyntiin. Luonto on minulle aina ollut äärimmäisen tärkeä, onneksi monissa kaupungeissakin on tarjolla vettä ja puita, hienoja lenkkimaastoja, jopa pieniä metsiä. Mutta maaseutu on kuitenkin aina maaseutu. On tilaa olla ja elää. On hyvä hengittää. Luonto on kaikkialla, ei vain pikkuisina pläntteinä suurien kerrostalojen välissä.

HÄMÄHÄKKEJÄ JA LEPPÄKERTTUJA

Maaseudulla on myös melkoista vilinää ja vilskettä, koko Luomakunta läsnä. Kuulin juuri, että Punkalaitumen kirkossakin on vieraillut hiiri ja kissa. Kumpikaan ei asettunut taloksi ja onnekseen hiiri käväisi siellä monta vuotta ennen kissaa. Omalla aurinkoparvekkeellani on tänä kesänä vieraillut paljon hämähäkkejä, joille yleensä ennen kärpäslätkän iskua suosittelen aina ensin maiseman vaihtoa. Jotkut työtovereistani jakavat hämähäkkipelkoni, mutta yksi pahiten pelkäävä ei miehensä neuvosta enää tapa niitä. Miehensä mukaan hämähäkit kun tekevät tärkeää työtä ja kertovat talon hyvästä kunnosta. Minun puolestani hämähäkit voivat mennä naapuriin asiasta kertomaan.

Joskus Turkin aurinkolomalla päädyin pieneen rantakahvilaan, joka vasta availi toimintaansa uutta kautta varten. Ahtaassa ulkovessassa sain juuri oven suljettua, kun tajusin ovessa elelevän suurimman koskaan näkemäni hämähäkin! Ihan kuin se olisi ylpeänä esitellyt tennispallon kokoista vartaloaan ja karvaisia jalkojaan. Juoksin hätäpäissäni ravintolaan ja kohtasin viisi turkkilaista miestä. Kerroin hämähäkistä ja he machomaisesti nauraen määräsivät pikkupojan häätämään sen pois. Menin näyttämään pojalle hämähäkin ja palasin ravintolaan. Kun miehet kysyivät, mihin poika jäi, kerroin hämähäkin syöneen hänet.

Punkalaidun ei ole kokonaan päästänyt minua peloistani, mutta en enää säiky kaikkia ötököitä. Leppäkertut ja perhoset ovat ihan kivoja. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että kaikki ötökät ja isommatkin luodut kuuluvat luontoon ja niillä on luonnossa tärkeä tehtävänsä (miinus punkit).

Punkalaitumella olen saanut ihastella myös lintujen suurta kuoroa. Työhuoneestani saan päivittäin seurata oravien kipitystä kotipuuhunsa. Unohtamatta niitä ihania haikkuja, joita pääsin valokuvaamaan oikealla safarilla. Peuroja näen päivittäin. Nykyään ymmärrän jo ajaa hiljaa, usein pysähdyn tienlaitaan niitä ihailemaan.

Kaikkinaiset pelot sitovat ihmisen, peloista päästäminen onnellistaa. Silloin sitä vasta huomaa, miten oikeasti ihanan äärellä me täällä maaseudulla saamme olla.

22.8.2018

Hanna-Mari Kamppikoski

peurat 


30. heinäkuuta 2018 12.50

NÄKYVYYTTÄ JA NÄHDYKSI TULEMISTA PUNKALAITUMELLA

Punkalaitumen seurakunnan hallinnoima Tule kotiin -hanke on ollut käynnissä nyt neljä kuukautta. Neljä tapahtumarikasta, mahtavaa kuukautta! Olen hankevetäjänä ollut mukana monissa mielenkiintoisissa tilaisuuksissa ja lämpimissä kohtaamisissa. Olen tutustunut tähän kauniiseen kuntaan ja todennut päivittäin, että tänne oikeasti kannattaa muuttaa. Joka hetki on tuntunut, että hankkeellamme on sekä siunaus että hyvä pöhinä päällä. Eetu Epäilijälle kerroin jo hankkeen alkuvaiheessa nähneeni paljon isompiakin ihmeitä elämässä kuin sen, että Punkalaitumelle muuttaa uusia asukkaita.

Näitä uusia asukkaita olen jo nyt haastatellut ja heidän tarinoitaan saanut teillekin jakaa. Näitä tarinoita on tulossa myös jatkossa. Kaikille niille on selkeästi yhteistä se, että Punkalaidun vetää puoleensa magneetin tavalla. Kun tänne tulee, ei enää osaa olla pois. Olen saanut yllättävänkin monta sähköpostia ja soittoa ihmisiltä, jotka kuntaamme haluavat muuttaa. Eikä kumma, että kunnastamme kysellään! Paikallislehden lisäksi meistä on nimittäin kerrottu useampaan otteeseen sekä maakunnallisessa että valtakunnallisessa mediassa. Viikko sitten Ylellä oli hankkeesta ja kunnasta kunnon infopläjäys sekä radiossa, televisiossa että netissä.

KOTEJA JA OOPPERAA

Viikonloppuna olin mukana parissa runsaslukuisessa tilaisuudessa, joissa oli paljon myös entisiä punkalaitumelaisia. Sain siis heillekin hankkeesta kertoa. Eräs rouva kysyi vuokra-asuntotilanteestamme. Se on mielestäni hyvä, sillä seurakunnalla on parhaillaan kaksio vapaana, kunnan asuntotoimistostakin saattaa koti löytyä. Vanhustenkotiyhdistyskin voi tilanteen mukaan vapaita asuntojaan vuokrata nuoremmillekin tulokkaille. Yksityisten vuokra-asuntoja on tarjolla sekä netissä että paikallislehdessämme.

Eräs tapaamani herra kertoi olevansa jo täysin kypsä muuttamaan Punkalaitumelle, mutta ei voi, kun vaimo tahtoo oopperan. Miksi emme siis perustaisi omaa oopperaa Punkalaitumelle?! Meillä on upeaääninen kirkkoherra Irina Kaukinen, jolla on myös kanttorin koulutus. Kunnassamme on useita aktiivisia, lahjakkaita kuoroja ja palkittujakin laulajia. Ilmajoen Oopperakin aloitti aika pienesti yli 40 vuotta sitten! Siellä ohjelmistoon ovat aina oopperan lisäksi kuuluneet hengelliset, klassiset ja kevyempi musiikki. Nykyään Ilmajoen Musiikkijuhlat on laajasti tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Sinne matkataan koko maasta ja ulkomailtakin, tänä vuonna kävijämäärä oli yli 20 000. Jos Punkalaitumelle oma ooppera tulee ja jos minä sitä nyt ensimmäiseksi ehdotin, muistattehan kausikortilla?

HYVÄ ESIIN JA YLÖS

Pyörremyrskyksikin joku minua kutsui, mutta onneksi sellaiseksi, joka ravistelee ja nostaa hyviä asioita esiin. Sitä olen saanut tehdä, eikä tämän kaivon anti näytä tyrehtymisen merkkejä. Tämä paikkakunta, sen asukkaat ja koko seutu inspiroi minua kovasti. Täällä on paljon ja moninaista hyvää, mikä valitettavan usein saattaa paikallisilta jäädä huomaamatta. Kotiseuturakkaus on täällä ilmeistä, mutta enempikin saisimme Punkalaitumesta toisillekin jakaa.

Olen pohtinut yhteisöllisyyttä usein. Sitäkin, onko yhteisöllisyyden kokeminen mahdollista suuressa kaupungissa. On se varmasti, mutta väitän, ettei yhteisöllisyys isossa kaupungissa ole samalla tavalla arjessa läsnä kuin meillä Punkalaitumella. Siten, että kaupassa vaihdan pari sanaa toisen ihmisen kanssa. Kun taas toiselta kysyn, mistä mustikkansa oli löytänyt tai tiedustelen äitinsä vointia. Tai annan ohikulkijalle halin, kun poikansa oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Ja paljon muuta. Yhteisöllisyys on sitä, että tulee nähdyksi. Täällä Punkalaitumella tulemme nähdyiksi, joidenkin mielestä ihan liiankin hyvin.

Hanna-Mari Kamppikoski

IMG_1214