Tällä sivulla julkaisemme eri kirjoittajien tekstejä Punkalaitumesta ja punkalaitumelaisuudesta, välillä muitakin ajankohtaisia aiheita sivuten.
7.50
Sateenkaaren päässä Punkalaidun
Stina Alapirtti käsitteli kolumnissaan ”Nykypäivän maaseutu ei ole mustavalkoinen” (Aamulehti 24.7.2020) kaupunkilaisten asenteita maaseutua ja siellä asuvia kohtaan. Vaikka kirjoittaja halusi tuoda esiin, että kuten missä tahansa muualla, maaseudulla on omat hyvät ja huonot puolensa, sai kolumni silti niskakarvani pystyyn.
Kirjoittaja oli itse varttunut pienen 3000 asukkaan kunnan sivukylällä maatilalla, josta hän koki saaneensa tulevaisuutta varten evääkseen vain kiinnostuksen kasveja ja eläimiä kohtaan. Omat lähtökohtani ovat hyvin samanlaiset. Liitsola voisi hyvinkin olla tuo 3000 asukkaan kunnan sivukylä ja itsekin vartuin maatilalla. Koen, että minun reppuuni pakattiin kuitenkin paljon laajemmat eväät tulevaisuutta ajatellen ja ne pitivät sisällään paljon muutakin kuin kasvit ja eläimet.
Vaikka juureni ja asuinpaikkani ovat Punkalaitumella, en ole kokenut sen rajoittavan mahdollisuuksiani elämässä. Vaikka pieni maaseutukunta tuo mukanaan pitkät välimatkat ja rajoittuneita palveluita, tuo se mukanaan myös paljon hyvää.
Yksi esimerkki pienen kauneudesta on oma lukiomme. Punkalaitumen lukiota on arvosteltu suppeammasta kurssitarjonnasta kaupunkien lukioihin verrattuna ja muun muassa laajemman kielivalikoiman perässä on lähdetty naapurikaupunkien lukioihin. Kuinka moni kaupunkien lukioita käyvistä kuitenkaan pystyy hyödyntämään tuota kattavampaa kurssitarjontaa? Jatko-opintojeni aikana tutustuin moneen paljasjalkaiseen kaupunkilaiseen. Yllättäen heidän ylioppilastodistuksistaan ei löytynyt sen enempää tai sen parempia arvosanoja kuin minultakaan. Laajempi kurssitarjonta antaa ehkä enemmän mahdollisuuksia, mutta ei tuo lukiolaisille yhtään enempää aikaa tai resursseja hyödyntää niitä. Laajemmastakin tarjonnasta on tehtävä valintansa ja pakolliset kurssit suoritettava lukion sijainnista huolimatta. Punkalaitumen eduksi voin kuitenkin lukea opettajat, jotka muun muassa tarkastivat aineitani lomillaan, jotta pystyin valmistautumaan mahdollisimman hyvin ylioppilaskirjoituksiin. He myös vetivät perässään, jos jonkun opinnot laahasivat. Pystytäänkö kaupunkilukioissa tähän? En usko.
Kolumnissa oli nostettu esille myös maaseudun rajoittuneet harrastusmahdollisuudet. Tämä toki on totta ja kuntamme kattavasta valikoimasta huolimatta Punkalaitumella ei pysty harrastamaan kaikkea mitä isommissa kaupungeissa on tarjolla. Väitän kuitenkin, että Punkalaidun ja sen lähikunnat tarjoavat enemmän mahdollisuuksia kuin kaupungit huokeiden hintojen ja matalan kynnyksen ansiosta. Omat lapseni harrastavat jalkapalloa, jääkiekkoa ja salibandya. Monien kaupungissa asuvien tuttavaperheidemme lapsille tällainen yhdistelmä ei kattavista mahdollisuuksista huolimatta ole todellinen. Kaupungeissa harrastusmaksut nousevat niin korkeiksi, että usein jo niiden takia valintoja on pakko tehdä. Harrastusryhmiin edellytetään niin suurta sitoutuneisuutta, että harkkoja ja pelejä on mahdotonta jättää väliin toisen harrastuksen takia. Lisäksi isot seurat vaativat monesti jo kymmenvuotiailta junioreilta niin kovaa taitotasoa, että siihen on useammassa lajissa haastava yltää. Punkalaitumella et voi ehkä harrastaa kaikkea, mutta voit harrastaa enemmän.
Nämä seikat eivät toki tee Punkalaitumesta kolumnissa mainittua stressitöntä paratiisia, jossa on jatkuva kiireetön kesäilta. Toivon kuitenkin, että koronan myötä laajentuneiden etätyömahdollisuuksien ansiosta useampi näkisi maaseudun varteenotettavana mahdollisuutena asua ja elää sekä näkisi myös pienuuden tuomat mahdollisuudet.
Riikka Suominen
kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja
