A
4. toukokuuta 2021 9.35

Mikä Punkalaitumesta tekee erityisen?

Yllä olevan otsikon kysymystä olen pohdiskellut jo pitkään. Viime vuonna Punkalaitumen matkailusihteerin hommissa kysymys nousi esiin silloin tällöin, mutta nyt vielä enemmän hanketyössä. Luonnollisesti Laitumella-hankkeen on tarkoitus muun muassa markkinoida alueen luonto- ja kulttuurimatkailukohteita, kohteiden ympärillä olevia palveluita ja mahdollisesti ideoida ja kehittää uusia elämyksiä tai aktiviteetteja matkailijoille. Ensin tulee kuitenkin pohtia, mikä Punkalaitumesta tekee erityisen matkakohteen.

Ylipäänsä Suomessa mennään luonto edellä matkailumarkkinoinnissa. Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan upeampia kuvia auringonlaskusta järvellä, tiheistä metsistä, laakeista maisemista. Kuten monessa muussakin kunnassa tai kaupungissa, myös Punkalaitumella luonto on tunnistettu matkailun vetovoimatekijänä. Kauniin järvimaiseman ja vehreiden metsien lisäksi meillä on myös paljon kauniita rakennuksia kulttuurihistoriallisessa ympäristössä ja pitkiä hiekkatiesuoria keskellä peltomaisemia. Luonnon lisäksi meillä on kuitenkin tarjolla myös paljon kulttuuria. Entisaikojen elämän rakastajille kulttuuria tarjoaa Talonpoikaismuseo Yli-Kirra, elokuvista kiinnostuneille Mäenpään Työväentalo ja kansakoulujen historiasta janoaville Sarkkilan koulu. Matkailija saa aimo annoksen luontoa ja/tai kulttuuria tietysti monista muistakin kohteista Punkalaitumella.

Luonnon ja kulttuurin lisäksi koen, että Punkalaitumen alueen yritykset, yhdistykset ja muut toimijat näyttäytyvät matkailijoille vetovoimatekijöinä. Punkalaitumella palvellaan ihmisiä suurella sydämellä omistautuneesti. Alueen matkailuyrittäjät tarjoavat autenttisia yöpymisiä ja palveluita sekä aktiviteetteja, matkailijoiden ehdoilla. Yhdistykset ja muut toimijat omalta osaltaan järjestävät tapahtumia, joiden avulla ohikulkijat, matkailijat, ja mikseivät punkalaitumelaisetkin, saavat nähdä ja kokea Punkalaitumella jotain uutta.

Mikset siis matkustaisi tänä kesänä Punkalaitumelle? Paikkaan jossa sinulla on tilaa hengittää ja hiljaisuutta ajatella. Paikkaan, jossa voit herätä maaseudun rauhaan ja uida lämpimässä järvivedessä. Paikkaan, jossa palvelut ovat lähellä ja tekemistä löytyy pitkiksikin ajoiksi. Kuvassa Vehkajärvi 21.5.2020 klo 21:39. Kesä, tule jo!

Tiia Korhonen, hankevetäjä

Luonnollisesti Laitumella-hanke

PS. Lämmintä uimavettä en voi kyllä luvata, jos tulee pilvinen ja tuulinen kesä.

Näytä kuva