A
1. kesäkuuta 2021 10.00

Mistä tänne pääsee?

Verrattain kuuluisa "Punkalaidun - ihanan keskellä" -slogan tosiaan pitää paikkansa. Punkalaidun sijaitsee Pirkanmaalla, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen maakuntien rajalla. Punkalaitumen Kanteenmaan kautta kulkee Helsingin ja Porin välinen valtatie 2, ja seututiet kulkevat Urjalaan, Sastamalaan, Humppilaan ja Vesilahteen. Seututie 230, toisin sanoen Taikayöntie, vie Urjalasta Punkalaitumen läpi Huittisiin (ja toisin päin). Punkalaitumelle pääsee siis vähän kaikkialta, ja helposti.

Taikayöntie on matkailutie, joka kulkee Huittisista Punkalaitumen läpi Urjalaan. Se on noin 50 kilometriä pitkä, ja maisemat vaihtelevat laakeista pelloista mäkisiin metsiin. 1990-luvulla alkanut maisematie-projektia seurasi Taikayöntie-projekti, jonka lopputuloksena meillä on nyt ikioma matkailutie. Viime vuonna Taikayöntie sai valtakunnallista julkisuutta, kun Madventuresin Riku Rantala ja Tunna Milonoff nimesivät tien yhdeksi Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi. Keskustelin viime viikolla puhelimessa erään Hannun kanssa, ja tuli sitten puheeksi että olenko punkalaitumelainen. Sanoin että kyllä olen, mutta tällä hetkellä asun Huittisissa. Hannulla tuli heti tietenkin mieleen kysyä, että eikö siihen Taikayöntien maisemaan kyllästy, kun sitä joka päivä ajaa kaksi kertaa? Vastasin että ei, ei kyllästy.

Madventures ei ihan turhaan nostanut Taikayöntietä kauneimpien maisemareittien joukkoon. Omia lempikohtiani tiellä ovat ne paikat, joista näkee joen, peltoa ja pitkän matkaa tietä eteenpäin. Harvoin, mutta joskus kuitenkin, bongaan tien ajaessani ensimmäistä kertaa kokonaisen talon, joka syystä tai toisesta on jäänyt huomaamatta. Tien pitkille suorille on mukava pysähtyä katsomaan saapuvaa ukkosmyrskyä, ja usein selvä sadevesiraja kulkee Vanttilan kylän lävitse. Tie on ehdottomasti ajamisen arvoinen, ja se onkin ollut erityisen suosittu motoristipiireissä.

Tulit sitten pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä: Punkalaitumelle on äärimmäisen helppo tulla, ja tekemistä löytyy useimmiksikin päiviksi!

Tiia Korhonen, hankevetäjä

Luonnollisesti Laitumella-hanke

Näytä kuva