KAHVIPUSSISTA TAIDETTA - JA ILOA ELÄMÄÄN

Marjatta Salonen

Kun on taito hyppysissä, syntyy vaikkapa kahvipusseista tai auton puukuulaistuimesta taidetta. Marjatta Salosen viihtyisässä kodissa on hurmaava joukko esineitä, joita hän on omin käsin väsännyt eläkepäiviensä ratoksi. Monet Marjatan ystävät ja sukulaiset ovat saaneet teoksia lahjaksi, onpa hän jokusen myynytkin. Totesin häntä kuullessani, että jokainen luova ihminen tarvitsisi oman managerin, joka hoitaisi hinnoittelun ja markkinoinnin. Sain nimittäin nähdä niin hienoja ja huolella tehtyjä kädentöitä.

Marjatan kanssa jutellessa nauru hersyy. Positiivinen ja iloinen luonne on varmasti avuksi elämän tiellä, mutta uskonpa, että ympäristölläkin on oma vaikutuksensa. Marjatta muutti kahdeksan vuotta sitten takaisin kotikonnuilleen ja täällä on kauniin ympäristön lisäksi myös paljon ystäviä ja tuttavia, mukavat naapuritkin.

-        Olin vain 16-vuotias, kun Eino-mieheni kanssa tapasimme. Oriniemestä muutimme 60-luvulla ja Lempäälästä tulimme takaisin kahdeksan vuotta sitten. Koko ajan tärkein oli mielessä: eläkkeelle päästyämme äkkiä takaisin Punkalaitumelle. Täällähän me olimme kaikki vapaa-aikamme jo työvuosina. Heti viikonlopun tullen lähdimme maalle. Lapsenlapsenlapsiakin olen tänne yrittänyt houkutella, naurahti tämä kahden pojan äiti.

Ihan surutonta ei ole ollut Marjatankaan elämä. Ehkä näihin hienoihin käsitöihin on hukutettu monta kyyneltäkin. Mieluisan harrastuksen parissa vietetystä ajasta on taatusti myös saanut paljon voimaa ja iloa. Marjatan iäkäs äiti ehti viettää 90-vuotisjuhliaan keväällä, mutta menehtyi sittemmin. Pitkäaikainen elämänkumppani Eino menehtyi syöpään viisi vuotta sitten. Samaisena vuonna nainen menetti muitakin rakkaitaan. Elämä ottaa ja elämä antaa, mutta kuolema jättää aina jälkensä.

-        Eläkeliitolla sattui olemaan sururyhmä, jossa sai jakaa ja puhua. Se oli tärkeä ryhmä toipumisprosessissa, vertaistuki on ihmeellistä. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistyksellä on muutoinkin todella paljon toimintaa ja monenlaista aktiviteettia! Niissä kerhoissa itsekin hurahdin käsitöihin. Aiemmin kudoin kyllä paljon, mutta nyt kahvipussit ja monet muut materiaalit ovat mieluisimpia. Olen itsekin yhdistyksen hallituksessa mukana ja aktiivisena toimijana.

KIERRÄTYSTÄ KERRAKSEEN

Tapasin Marjatan hänen kotinsa terassilta, missä oli juuri syntymässä suuri joutsen. Tuohon taideteokseen uppoaa peräti 250 kahvipussia, eikä lopullisen työn nähdessään ymmärrä ollenkaan, että materiaalina on käytetty kahvipusseja. Näppärästä naisesta on siis moneksi! Marjatta esittelee kotinsa aarteistoa eli suuria määriä sukkia, tumppuja, koreja, kauppakasseja, tilkkutäkkejä, patalappuja, koruja ja koriste-esineitä. Mallit hän saa kursseilta, ystäviltä tai keksii ne itse.

-        Kahvipusseja saan ystäviltäni. Costa Ricalla on pehmeimmät pussit, mutta olen käyttänyt muitakin pusseja paljon. Joskus eräälle miehelle kun tein puunkantokoria, piti olla aika tarkkana. Käytin nimittäin Kulta Katriinan pusseja. Kulta-sanaa ei saanut kuitenkaan näkyä lopullisessa työssä, ettei tule väärinkäsityksiä. Kyllähän sitä itsekin joskus hämmästyy kättensä töitä, kun kouluaikana en saanut edes sukkaa valmiiksi, hämmästelee tämä kierrätyksen mestari.

PUNKALAIDUN MIELESSÄ

Salonen palveli Tamron-lääketukkua 25 vuotta ennen eläköitymistään. Iloisessa eläkejuhlassa kollegatkin muistivat Punkalaidunta, jonka tiesivät Marjatalle rakkaaksi seuduksi.

-        Silloin aikoinaan meitä lähti iso joukko lähinnä Tampereen seudulle töiden perässä. Hienoltahan se aluksi tuntui, se iso kaupunki, mutta kyllä me heti alkuvaiheessa mieheni kanssa päätimme, että takaisin tulemme. Emmekä me oikeastaan ihan kokonaan edes pois muuttaneet, sillä miehen kotitilalla olimme kaikki vapaa-aikamme. Tänne Punkalaitumelle meillä molemmilla jäi kova kaipuu ja olenkin iloinen, että ehdimme tänne takaisin muuttaa ennen kuin mieheni sairastui syöpään. Saimme monta hyvää eläkevuotta kotikonnuilla.

Uudetkin asukkaat Marjatta toivottaa paikkakunnalle tervetulleiksi. Punkalaitumella on hänen mukaansa kaikki hyvin, mutta terveyspalvelut on kunnassa säilytettävä. Meillä on oma lääkäri, hammaslääkäri ja eläinlääkärikin, mutta vielä olisi pohdinnan paikkojakin:

-        Esimerkiksi joidenkin laitteiden palautukset tai jotkut tutkimukset olisi järkevämpää hoitaa omalla paikkakunnalla. Ei niin, että punkalaitumelaiset ajelevat jonossa Sastamalaan ja takaisin. Omasta autostani iloitsen myös, vaikka hyvä sijaintihan Punkalaitumella on - ja bussiyhteyksiäkin. 

Paljon on Marjatan mukaan Punkalaitumella tapahtunut 70 vuoden aikana. Moni asia on kovasti muuttunut. Nykyinen Pohjoisseudun koulu toimi naisen opinahjona ja neljän kilometrin koulumatka sujui hyvin hiihtäen. Polkupyörän hän sai jo toisella luokalla. Kehitys kuitenkin kulkee kulkuaan, ihmiset ja tavat muuttuvat. Kun Marjatta kuulee jonkun hämmästelevän maailmanmenoa, on hänellä siihen aina selkeä vastaus:

-        Tää on nyt sitä nykyaikaa, nyökkäilee tämä toimelias nainen.

Kuvassa Marjatan kättentöitä sohvalla, joutsenaihioita pöydällä.

13.8.2018

Hanna-Mari Kamppikoski