LAPSILTA OPPIA ELÄMÄÄN


Raamatussa sanotaan: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark. 10:15). Tuossa tekstissä lapset ikään kuin rankataan aikuisia paremmiksi, viisaammiksi ja tietävämmiksi. Jokainen jolla on oma lapsi, lapsenlapsi tai muuten lapsi lähellä sydäntään, tietää, että tämä on hyvinkin oikein ja totta.


Sain muutama päivä sitten kolmannen lapsenlapsen. Se rakkauden määrä, jota tuntee pientä tyttöä sylissä pitäessään, on niin valtava, ettei sitä oikein voi sanoiksi pukea. Äitinä ja mumina menen monesti huoli edellä, vaikka aina pitäisikin muistaa kulkea rakkaus päällimmäisenä. Kristittynä tuntuu kuitenkin tällaisina hetkinä erityisen hyvältä, kun voi jättää huolet Herralle. Saa ristiä kätensä ja jättää tämän pienen nyytinkin Taivaan Isän hellään hoitoon.


Olen sanonut monesti ääneen nyt 8-vuotiaalle Kiia-tyttöselle, että olen ihan varma, että lapset on luotu tähän maailmaan siksi, että he opettaisivat meitä aikuisia. Olemme käyneet monia ihania keskusteluja. Nauraneet ja itkeneetkin silmät kyynelissä. Aina on yhtä ihana tavata ja halata. Voin ihan kirkkain silmin väittää, etten vuosien opinnoissakaan ole oppinut elämästä ja ihmisyydestä – niin ja rakkaudesta - yhtä paljon kuin olen oppinut lapseltani ja lapsenlapsiltani. Kovasti kiitollinen olen näistä kouluttajistani ja ihan jokaisesta lähi- ja etäjaksosta, joita olemme yhdessä kokeneet.

Lapsi tarvitsee onnellisen elämän eväiksi loppujen lopuksi aika vähän. Tai ihan kaiken. Kun vaan on rakkautta, on kaikkea. Rakkauden lisäksi lapsi tarvitsee meidät aikuiset oikeasti aikuisina viereensä. Äidin ja isän rakkauden lisäksi lapsen ympärillä on myös monia muita läheisiä, joiden rakkaus, tuki ja läsnäolo kantavat kauas. Kasvuympäristöllä on ihan tutkimuksissakin todettu olevan suuri merkitys. Luonto on lapsellekin sellainen paikka, mistä ammentaa ja kerätä voimia. Metsässä pienikin kasvaa ja kehittyy. Kunpa lastenhuoneessa olisi paljon muistoja yhteisistä seikkailuista luonnossa, vähemmän kiilteleviä muovileluja. Jos äiti ja isä eivät aina ehdi, voi muistojen matkoille lapsen kanssa lähteä isovanhemmat, kummit tai ystävät.


Kirkkoonkin kannattaa ottaa lapsi mukaan. Jos jokin niin kirkko on lapsille suunnattujen tapahtumien lisäksi ihmeitä täynnä. Mikä hienointa, sieltä pieni lapsikin saa mukaansa siunauksen. Saa kokea yhteyden, sellaisen turvan ja suojan, mitä ei muu maailma tarjoa. Niin ja kuka ei muistaisi niitä kiiltokuvaenkeleitä, joita pyhäkoulutäti vihkoomme liimasi?

Sanotaan, että lapset ovat meidän kaikkien lapsia. Se pitää paikkansa. Meillä Punkalaitumellakin ihan koko kylä kasvattaa lasta. Täällä lapset saavat turvallisin mielin kulkea kylillä. Aika moni heistä tulee juttelemaankin. Pari päivää sitten eräs tyttönen hyppelehti luokseni vain näyttääkseen uutta juhlamekkoaan. Se oli niin hieno, että meillä riitti vähän pitemmäksikin aikaa juttua.


Olkaamme siis lasten kaltaisia. Iloitaan, riemuitaan, hihkutaan, nautitaan ja luotetaan. Hakeudutaan rohkeasti toisten ihmisten yhteyteen, jutellaan ja tutustutaan. Tullaan ystäviksi. Punkalaitumella voi tällaista toimintaa hyvin harjoitella erityisesti nyt kesäaikaan, kun torilla tavataan joka torstai vaikkapa Lähetyskahvilassa. Niin ikään lukuisat kesätapahtumat tuovat väkeä yhteen.

Siunausta kesään kaikille pienille tytöille ja pojille, kaikille aikuisille!

6.6.2019

Hanna-Mari Kamppikoski