KIRKKOHERRA SUUNTAA VALOA KOHTI

Irina Kaukinen

 -        Tapaan kutsua itseäni expressbussi-papiksi, sillä opiskelin papiksi vapaapäivinäni matkatessani bussilla. 14.10.2007 minut on papiksi vihitty, kertoili Punkalaitumen seurakunnan kirkkoherra Irina Kaukinen.

Ennen papiksi ryhtymistään Kaukinen toimi vuosia kanttorina. Ensimmäisen kerran tämä upeaääninen nainen tuurasi kanttoria jo 14-vuotiaana. Virsiin hän on rakastunut jo pienenä ja miettinyt itsekseen, miten ikinä niin kauniita melodioita voi olla olemassa. Hänen musikaaliset lahjansa kävivät minullekin selväksi jo ensi kertaa Punkalaitumen kirkon messussa vieraillessani. Olin nimittäin kovasti liikuttunut kuullessani kirkkoherran silloin laulavan ”Elämä”-nimisen kappaleen.

Punkalaitumen kirkkoherrana Irina Kaukinen on toiminut kolmisen vuotta. Useat paikkakuntalaiset ovat kertoneet minulle, miten rohkea pappi on tuonut hienoja uudistuksia seurakuntaelämään.

-        Iloitsen tästä työyhteisöstämme. Me puhallamme yhteen hiileen, töihin on aina mukava tulla. Meillä on yhteinen näky. Myös luottamushenkilöiden kanssa meillä on mutkattomat välit ja erittäin hyvä yhteistyö. Kunta ja seurakunta ovat tällä paikkakunnalla tottuneet tekemään yhteistyötä. Siitä on upeana merkkinä myös torilla komeileva Niittäjäpatsas, jossa lukee ”Rukoile ja tee työtä”. Erityismaininta pitää kyllä antaa kunnan koulu- ja päiväkotiyhteistyöstä! Se sujuu niin hienosti ja on kovasti tärkeää. Vapaaehtoisia tarvitaan seurakunnassa yhä enemmän, kaikki ovat tervetulleita ja työtä riittää. Olen kokenut, että kirkkoherrana minun tulee tehdä tilaa uudelle, mahdollistaa toiminnan toteuttaminen. Ei tarvitse pysyä samassa, voidaan kokeilla. Palataan sitten välillä vanhaan, jos siltä tuntuu. Ehkä olen hieman ravistellut vanhoilta urilta pois, naurahtaa hän.

Pappina Kaukinen haluaa olla kertomassa siitä, miten joka päivä armo oikeasti on uusi. Ja siitäkin, ettei elämä pääty kuolemaan. Hän kertoo myös vahvasta omasta kokemuksestaan, kun hän sai työskennellä sairaalassa sielunhoidon harjoittelussa. Siellä kokemastaan hän on saanut sekä varmuutta että syvyyttä nykyiseenkin työhönsä.

-        Sairaalassa kuolevia kohdatessani koin niin selvästi ja läheltä, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee. Voin siis täysin varmasti kertoa muillekin, ettei elämä pääty ihmisen kuollessa. Yhtä tärkeää papin työssäni ovat myös lapset. He ovat parhaita esikuvia. Toivon kovasti, että vanhemmat toisivat lapsensa ehtoollispöytäänkin siunattaviksi. Yhteinen ehtoollispöytä on ihan kaiken ikäisille. Jos ei viiniä nautita, voi ottaa vastaan siunauksen.

YHDESSÄ TEHDEN

-        Emme luovuta, vaikka tiukkoja ja niukkoja aikoja edessämme onkin. On löydettävä uusia keinoja. Nämä ajat ovat vähän kuin paluu juurille, alkukirkossakin oli niukkaa. Luopumisen aika on edessämme, se on ihan selvää. Tämä koskee sekä rakennuksia että henkilökuntaa. Koko maassa on tällä hetkellä suuri murros käynnissä. Kirkkotalkoisiin kutsutaan myös jokainen seurakuntalainen. Pohditaan yhdessä mikä tuo iloa ja voimaa. Miten armo leviää? Jokainen voi näitä tykönäänkin miettiä ja niistä ammentaa yhdessä tekemiseen.

Yhteistyö ihan kaikessa on kantava voima. Seurakunnan eri työmuodoissa yhteistyöhön on totuttu, mutta seurakunnalla on monia muitakin yhteistyökumppaneita. Hyvässä yhteistyössä syntyi myös seurakunnan hallinnoima Tule kotiin –hanke, joka on houkutellut uusia kuntalaisia ja seurakuntalaisia Punkalaitumelle nyt jo puolisen vuotta.

-        Kutsuin silloin tuoreen kunnanjohtajan Jyrki Moilasen kahville ja siinä yhdessä pohtiessamme aika pian Jyrki ehdotti tällaista hanketta. Minä lähdin tietysti täysillä mukaan ja keksin hankkeelle nimen. Aika pitkään sitten Moilasen, Manu Löytyn ja Oili Mölsän kanssa hanketta synnyttelimme. Lopuksi kokosimme hankeryhmän ja palkkasimme hankevetäjän. Olen hankkeesta tosionnellinen ja iloinen. Sillä on siunaus matkassaan. Muualla maassa asuvat ystävänikin ovat mediassa siihen saaneet tutustua. Hankkeessakin näkyy selkeästi se, miten kunnan kanssa yhteistyössä saadaan paljon aikaiseksi. Yhteistyössä on valtavasti voimaa ja Punkalaitumella on paljon potentiaalia.

HAAVEITA JA UNELMIA KIIREEN KESKELLÄ

Kirkkoherra on kiireinen moninaisessa tehtävässään. Hallinto vie paljon aikaa ja tapahtumien suunnittelukin, toimitukset tietysti myös. Tällä hetkellä seurakunnassa on yhdeksän vakituista työntekijää ja kymmenkunta kausityöntekijää.

-        Näkymätöntä työtä on paljon. Henkilöstöasiat vaativat omansa ja jokainen päivä on erilainen. Odottamattomat kuolemantapaukset seurakunnassa ovat raskainta työssäni, mutta surullisinakin päivinä pyrin muistamaan, että olemme ilon, toivon ja armon asialla. Olemme pahanpuhumisen ja arvostelun vastavoimana. En lakkaa hämmästelemästä sitäkään, miten voimakas on esirukous. Rukoillaan yhdessä ja yksin!

Kun kysyn kirkkoherran toiveista, huomaa, miten paljon hän on kirkon tulevaa pohtinut.

-        Minä niin toivon, että kirkon asema voimistuu, että se pitää pintansa tässä muuttuvassa maailmassa. Että kirkko saisi olla yhteiskuntaa rakentava voima, toivon tuoja. Tietysti toivon, että saisimme säilyä itsenäisenä ja toimintakykyisenä seurakuntana. Punkalaitumen seurakunta on hyvä paikka tehdä työtä.

Entäs henkilökohtaiset haaveet?

-        Ilman muutahan sitä toivoo, että omilla rakkailla olisi kaikki hyvin ja terveyttä riittäisi. Musapuolella minulla on erilaisia proggiksia mieheni Tapion kanssa ja koko perheenkin voimin käymme välillä esiintymässä. Jos oikein ryhdyn unelmoimaan niin olisihan se mahtavaa joskus saada laulaa vanhaa jazzia tai tangoa ison orkesterin säestämänä.

Kirkkoherran perheeseen kuuluvat neljä aikuista lasta, 3-vuotias lapsenlapsi, aviomies Tapio sekä Pöytyällä asuvat vanhemmat. Niin ja Jasu-kissa!

-        Jonkinlainen haave lienee sekin, että ihmiset ymmärtäisivät kirkon kotina, sehän on Jumalan talo. Siinä on eteinen, olohuone ja alttari. Sinne ovat ihan kaikki lämpimästi tervetulleita, eikä kynnystä ole.

16.10.2018

Hanna-Mari Kamppikoski