A
PÄÄTOIMITTAJANA PUNKALAITUMELLA - JOKA PAIKASSA PÄITTÄINJuha Aro
 
 
Kun jo 24 vuotta on vierähtänyt toimittajana punkalaitumelaisten arjessa ja juhlassa, tietää, mistä puhuu. Vaikka puhuisi mistä. Juha Aro kirjoitti ensimmäiset juttunsa Punkalaitumen Sanomiin vuonna 1994 ja jo 17 vuoden ajan hän on työskennellyt päätoimittajana ja lehtiyhtiön toimitusjohtajana. 
 
- Sekä lehtityö että paikkakuntakin ovat muuttuneet tuona aikana suuresti. Ennen vanhaan taittokin tehtiin oikeaa kirurgin veistä ja mehiläisvahaa käyttäen. Nykyään homma kuin homma hoituu lehdenteossa digitaalisesti, mutta ihmisiä kohtaamatta tämä ei kyllä kuitenkaan onnistuisi. Hyvin ihmisläheistähän tämä työ siis on myös. Monessa olen työni puolesta saanut olla mukana. Tykkään kovasti kirjoittaa, mutta kyllä se oli se luontainen uteliaisuus ja halu olla perillä asioista, joka ajoi minut tähän tehtävään.
 
Aitiopaikalta Aro on saanut kunnan menoa seurata. Sekä kirkkoherrat että kunnanjohtajat ovat vaihtuneet vuosien saatossa. Hän on peruskoulutukseltaan historian opettaja, mutta viestinnänkin opintoja on takana. Paikallislehteä kutsutaan yleisesti parhaaksi korkeakouluksikin. Siinä työssä kun pääsee tekemään kaikkea, mitä ikinä lehtityöhön kuuluu. Koko media on viime vuosina ollut melkoisessa myllerryksessä ja murroksessa. Punkalaitumen Sanomat on selvinnyt hienosti jaloillaan.
 
- Digiaikana kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäiseksi julkaista uutisen, on isolla kentällä kova, välillä melkein epäinhimillisen kova. Suuressa vauhdissa myös journalismin laatu kärsii helposti. Ei enää ehditä. Verkostoituminen on päivän sana ja se on alalla ensiarvoisen tärkeää. Hyvät ja luontevat suhteet myös muiden paikallislehtien väen kanssa on minulle selviö ja kumppanit ovat tärkeitä. Toimittajan on nähtävä ja kuultava kaikki, mutta ihan kaikkea ei sellaisenaan tarvitse lehteen painaa. Hyvä asioista on kuitenkin olla tietoinen. Vähän joka paikassa päittäin tässä siis pyrin olemaan, naurahtaa Juha. 
 
YHTEISÖLLISYYS ARJESSA MUKANA
 
Kun puhutaan Punkalaitumesta, ei voi olla puhumatta yhteisöllisyydestä. Päätoimittajan mukaan ihmisten kertomukset paikkakuntalaisten avuliaisuudesta eivät ole puppua.
 
- Avuliaisuus on täällä ihan selkeästi läsnä. Ihmiset ovat tuttuja keskenään. Kylillä, Facebookissa ja puhelimessa hoituu yhdessä isommatkin murheet. Itse olen miettinyt yhteisöllisyyden hienoja puolia niin, että jos kaupan edessä kahta kauppakassia kantaessani pökerryn, niin taatusti autetaan. Joku soittaa ambulanssin, joku vaimolle ja joku hoitaa kauppakassitkin kotiin. Meillä Punkalaitumella sille ”jokulle” on aina oikea nimi ja kasvot. Juhan perhe on viiden lapsen uusperhe. Vaimonsa Sanna Salioja työskentelee Keskuskoululla alkuopettajana. Aro toimii kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana ja seurakunnan musiikkityöryhmän jäsenenä. Metsästys on miehen harrastuksista ykkönen - ja tietysti teatteritoiminta on hänelle rakasta myös.
 
- Metsästys on intohimoni ja hienoa, että myös vanhin tyttäreni on siitä innostunut. Syksyllä alkavassa jahdissa kaadetaan Punkalaitumella noin 1 800 peuraa. Paikkakunnallamme on neljä metsästysseuraa ja yksi seurue. Jonkin verran vieraileviakin metsästäjiä meillä käy.
 
PUNKALAITUMEN SANOMAT SYNTYY
 
Punkalaitumen Sanomat syntyi monen tekijän summana. Voimakas nuorsuomalaisten liike ja edistyshenkiset asukkaat kehittivät paikkakuntaa vauhdilla. Talonpojat alkoivat vaurastua ja kansallishenki nousi, kunnallishallinto muuttui, politisoituminen alkoi. Kaikki tämä edesauttoi sitä, että Punkalaitumelle saatiin oma paikallislehti: kunnallinen uutis- ja ilmoituslehti Punkalaitumen Sanomat, jota näin lähes 110 vuotta myöhemmin kustantaa yksityisten omistama osakeyhtiö. Tätä Suomen neljänneksi vanhinta paikallislehteä ja maamme vanhinta yhden pitäjän paikallislehteä toimitetaan siis Punkalaitumella.
 
- Sekä tilaajat että ilmoittajat ovat meille tärkeitä. Yhtiö on vakavarainen ja omistajilla on tahtotila ylläpitää lehteä. Punkalaitumelaisen perinnön säilyttäminen on yksi tärkeistä tehtävistämme. Kyllä minä koen, että me paikallislehden tekijät teemme kulttuurityötä, olemme porttina punkalaitumelaisuuteen. Eiköhän paikallislehtemme ole yksi konkreettinen muoto juurista. Printtimedian kuolemaa on ennustettu 80-luvulta lähtien. Digiasioista käymme keskustelua ja pohdimme, miten isosti mukaan lähdemme. Teettämämme kyselyn mukaan lukijoistamme kuitenkin valtaosa haluaa paperiversion, joten sekin puhuu paperilehden puolesta. Postin palveluihin olemme välillä joutuneet pettymään ja lehti on tullut asiakkaillemme myöhässä. Postitammekin halukkaille tilaajille pdf-version lehdestä torstaisin. Sähköpostilistalle voi ilmoittautua! Tällä hetkellä lehden levikki on noin 3 500, peräti 90 prosenttia talouksista tilaa sen kotiin. Aika kotiseutu-uskollista! Sirkkaan asti löytävät kaukaisimmat Sanomat kotimaassa. Keski-Eurooppaan ja Australiaan postitetaan lehti myös. Texasissakin Punkalaitumen tapahtumista ollaan selvillä. Mikä mahtaa olla päätoimittajalle kaikkein mukavin aihe, kun kirjoittamaan ryhdytään?
 
- Veteraanit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Ei yksin ne upeat tarinat vaan myös kaikki se viisaus, mikä heissä on. Meillä on paljon oppimista heiltä ja muiltakin vanhemmilta ihmisiltä. Pitäisi olla aikaa istua alas ja kuunnella. Monesti on myös upea havaita, että omat ennakko-odotukset eivät täytykään. Jokin tapahtuma, tilanne tai ihminen osoittautuukin ihan toisenlaiseksi kuin itse aluksi luuli. Silloin sitä kokee oppivansa ja kehittyvänsä. Henkilöhaastattelut ovat hyvin mieluisia. Kaikista raskaimpia juttuja ovat nekrologit, erityisesti silloin, kun ystävä tai tuttava on menehtynyt. Kyllä tässä työssä ihan kehdosta hautaan koko elämän näkee ja kokee monella tavoin.
 
Miltä näyttää kotiseutu vuonna 2018 sieltä päätoimittajan huoneesta katsoen?
 
- Kyllä meillä on jonkin verran havaittavissa kotosokeutta. Ei oikein ymmärretä, miten hyvin monet asiat ovat ja miten hieno kunta meillä on. Vaikka täälläkin tapahtuu, niin lintukotohan tämä vielä on. Toivottavasti sellaisena pysyykin. Valaistus ja kamerat ovat hyviä keinoja ilkivallan estämisessä. Somemaailmassa on paljon hyvää, mutta vähän huolissani ihmisten itsekritiikin puutteesta välillä olen. Olenkin suositellut yleisönosastokirjoituksia. Silloin kommentointiaan joutuu viikon verran miettimään. Some vaan on joillekin liian nopea foorumi. Punkalaitumen yritykset ja palvelut ovat vetovoimatekijöitä ihan ilman muuta. Niitä kehittämällä ja käyttämällä ne myös säilyvät. Terveys- ja vanhuspalveluista ei kyllästy keskustelemaan, niin tärkeää on saada ne pysymään paikkakunnalla. Väkiluvun väheneminen on Punkalaitumellakin haaste. Hienosti Tule kotiin -hanke siihen vastaa. Nyt tarvitaan enää rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat repäistä ja lähteä takaisin juurilleen. Tänne kannattaa palata, muistuttaa Aro.
 
Monipuolisen kulttuurin puolestakin puhuva mies ei vain kirjoita kulttuurista. Hänellä on myös omia unelmia ja suunnitelmia.
- Jonkinlainen muistelmateos ehkä ilmestyy tulevaisuudessa. Vaimonkin kanssa eräs yhteistyöprojekti on suunnitteilla. Ja sketsejä, niitä olen hänen kanssaan pohtinut. Paljasjalkaisella punkalaitumelaisella, joka on jo yli 20 vuotta työskennellyt tällaisella näköalapaikalla, on varmasti paljon kerrottavaa. Ensimmäinen ajatus, mikä pienessä kunnassa saattaa yhden sun toisenkin mielessä juolahtaa on se, olenko minä mukana niissä muistelmissa tai sketseissä. Ja jos en ole, niin miksi en?