A
DATATUVASTA PALVELU POIKINEENDatatupa Skogberg
 
 
Tekniikasta tietämätön täti-ihminenkin ihan virkistyi ja tunsi oppineensa uutta Datatuvassa (ent. Kuvatupa) poiketessaan. Kauppias Teemu Skogbergin kärsivällistä, ymmärtävää ja kannustavaa opastusta kuunteli ihan mielellään.
 
- Tapaan aina muistuttaa, etteivät tekniset vempaimet räjähdä. Joskus jopa hävetään kysyä teknisistä pulmista, mutta meillä ei sellaisesta tarvitse kärsiä. Datatupa on juuri oikea paikka niille, jotka tarvitsevat uuden laitteen tai korjausta vanhalle - tai sitten vain opastusta uuden käyttöönottamisessa. Mieluiten teen korjaukset täällä liikkeessä.
 
Skogberg on nyt runsaan kuukauden verran luotsannut Datatupaa vaimonsa Katariinan kanssa. Kovasti hän kehuu mentoreitaan Markku ja Hanna Poutalaa, joilta yrityksen ostivat. Poutalat ehtivät toimia Kuvatuvassa peräti 35 vuotta ja ovat tukeneet uusia yrittäjiä alkutaipaleella.
 
- Punkalaitumelaiset asiakkaat ja muut yrittäjät ovat ottaneet meidät tosihienosti vastaan. Tuntuu, että alan yritystä täällä oikeasti tarvitaan. Avajaisissa oli hurjasti väkeä. Jatkossakin aiomme tempauksia silloin tällöin järjestää. Halloweenia olemme vaimon kanssa jo hieman pohdiskelleet, kertoo Skogberg.
 
MONENLAISIA VEMPAIMIA
 
Katariinan ja Teemun yritykseen mahtuu monenlaista: kodinkoneista elektroniikkaan. Ikkunanpesurobotti kuulosti minusta erittäin mielenkiintoiselta, monet lapset innostuvat taatusti kaupassa myytävistä droneista (kuvaavista, kauko-ohjattavista lennokeista). Tietokoneet, puhelimet, televisiot, pesukoneet, jääkaapit, mikrot, kahvinkeittimet ja tarvikkeet mahtuvat sulassa sovussa liikkeeseen studionurkkauksen kanssa.
 
- Passikuvaukset ja lapsikuvaukset hoidamme itse liikkeessä, alihankkijan kautta tulevat sitten tilauskuvaukset erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Myymme myös suosituiksi tulleita videovalvontapaketteja yrityksille ja yksityisille. Dronella pystymme kuvaamaan yritysmainoksia, muistoja taloista ja tiloista, mutta sillä kuvaamme myös ammattikäyttöön rakennustyömaalla tai maanviljelijöiden kaivuujälkiä. Meillä on parikin dronea ja niiden jälki on erinomaista. Dronekuvauksien hinnat ovat 40 eurosta ylöspäin. 
Nuorille yrittäjille mieluinen työ ja yrittäjyys ovat myös harrastus tällä hetkellä. Tennis ja VPK ovat vähän niinkuin naftaliinissa.
 
- Remontoimme liikkeen ja pitkää päivää tässä on tullut tehtyä myös sen jälkeen. Mutta emme moiti, kun saamme tehdä työtä rakkaiden asioiden ja mukavien asiakkaiden parissa.
 
Jos katsot tarkkaan Teemun kuvaa, näet pikkuisen dronen liitelemässä hänen vasemmalla puolellaan. Tällaisella kameralla pystyy kuvaamaan jos vaikka ja mitä nykyisin!