Vertaisohjaajat
Punkalaitumelle on koulutettu 17 vertaisohjaajaa tammikuussa 2020
Punkalaitumen kunnan liikuntatoimi järjesti ensimmäisen Vertaisveturi – ohjaajakoulutuksen tammikuussa, jota veti Mallu Saarinen. Pilottikoulutuksen järjestäminen kuuluu hänen Ikäinstituutissa suorittamaansa kouluttaja-koulutukseen.
Tähtäimessä on liikuttaa jokaista punkalaitumelaista seniori- ja ikäihmistä jollain tavalla ja se mahdollistuu olemassa olevien palveluiden lisäksi myös vertaisohjaajien avulla. Tavoitteena on saada jokaiselle ”mettäkulmalle”, kyläyhdistykseen, nuorisoseuraan, jokaiseen muuhunkin yhdistykseen ja kerhoon sekä kokoontumiseen ja naapureiden kahvitteluhetkiin ainakin yksi reipas ja rohkea, omalla esimerkillään toimiva ja toisia innostava pienenkin liikuntatuokion vetäjä. Ja sellaisia vertaisohjaajia Punkalaitumella on nyt 17.
Kukin heistä toteuttaa oppimaansa omalla tavallaan, omaan liikuntatottumukseensa pohjautuen. Joku innostaa kävelyporukkaansa liittämään lenkkiin lihasvoimaa ja tasapainoa tukevia harjoitteita, joku liikuttaa yhdistyksensä kokouksen osallistujia pienellä tuolijumpalla, joku ideoi ihan uutta liikuntatapahtumaa, jne. Kunta kannustaa näihin ja tukee tarpeen mukaan.
Haluatko vertaisohjaajan ohjaustuokion tilaisuuteesi, olohuoneeseesi, kokoukseesi ym.?
Ota yhteyttä:
Hyvinvointisuunnittelija
Päivi Paija
040 610 6058
Vertaisohjaajat:
Tarja Kyttä
Terttu Routsi
Kirsti Rantanen
Pirjo Kallonen
Hanna Laakso
Sinikka Karppanen
Ritva Kinnari
Ari Poutala
Erja Lakkonen
Hanna Okkeri
Lea Sillanpää
Leena Berggren
Leena Teerinen
Liisa Heikkilä
Merja Rantanen
Seija Rautava
Hanna Uusi-Kuitti