Sinä päätät – kuntalaisten budjetti
Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin kunnan rahaa käytetään!
Punkalaitumella Sinä päätät – kuntalaisten budjetti antaa kuntalaisille mahdollisuuden ehdottaa ja äänestää, mihin osa kunnan rahoista käytetään. Tämä on tapa toteuttaa osallistavaa budjetointia, eli antaa kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa suoraan oman kuntansa asioihin.
Vuonna 2026 kuntalaiset pääsevät päättämään 5 000 euron määrärahasta.
Rahan voi käyttää esimerkiksi uusiin leikkivälineisiin, tapahtumiin tai ympäristön parannuksiin.
Kuka voi osallistua?
- Kaikki Punkalaitumen kunnan alueella asuvat
Näin kuntalaisten budjetti toimii:
-
Ideointi
Kuntalaiset, kesäasukkaat, yritykset tai yhdistykset voivat ehdottaa, mihin raha käytetään. Tavoitteena on kerätä monipuolisia ideoita, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia kuntalaisia.
-
Ideoiden rajaaminen
Elinvoimaneuvosto arvioi ehdotukset ja valitsee toteuttamiskelpoisimmat vaihtoehdot. Valinnassa otetaan huomioon ehdotusten toteutusmahdollisuudet, kustannusarvio sekä aikataulu.
-
Äänestäminen
Äänestysvaiheessa kuntalaiset pääsevät äänestämään tärkeimmäksi kokemansa ehdotuksen puolesta.
-
Toteutus
Äänestyksen voittanut idea valitaan toteutettavaksi osallistavaan budjetointiin varatulla määrärahalla.
Miksi kannattaa osallistua?
Ehdottamalla tai äänestämällä pääset tekemään yhteistä hyvää Punkalaitumelle 5000 eurolla!
Lisätietoja asiasta antaa elinvoimapäällikkö Sara Halme, p. 040 660 2425
Käynnissä oleva vaihe:
1. Ehdota ideaa: kuntalaisten budjetti![]()
