A

SINUSTAKO JÄSEN PUNKALAITUMEN NUORISOVALTUUSTOON?

08.10.2018

 

 

Punkalaitumen nuorisovaltuustolla alkaa uusi toimikausi vuoden 2019 alusta.

Nuorisovaltuusto on nuorten oma vaikuttajaryhmä, joka tuo nuorten äänen kuuluviin kunnan päätöksenteossa.

 

Mikä on nuorisovaltuuston tarkoitus?

Nuorisovaltuusto edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia.

Nuorisovaltuuston päätehtävänä on toimia nuorten äänenä kunnan päätöksenteossa ja tuoda nuorten ajatuksia kunnan toimielinten käsiteltäviksi. Lisäksi nuorisovaltuusto järjestää vuosittain tempauksia ja tapahtumia.

 

Miksi hakea nuorisovaltuuston jäseneksi?

Nuorisovaltuuston jäsenenä olet mukana tärkeässä vaikuttajaryhmässä, jonka kautta nuoret voivat vaikuttaa oman kotikuntansa asioihin. Nuorisovaltuusto on opettavaista ja osallistavaa toimintaa, jonka kautta voit vaikuttaa nuorten asioihin. Pääset myös halutessasi verkostoitumaan muihin nuorisovaikuttajiin. 

Lisäksi nuorisovaltuuston jäsenenä pääset järjestämään erilaisia tapahtumia nuorille.

 

Hakeminen nuorisovaltuuston jäseneksi

Hakeminen nuorisovaltuuston jäseneksi tapahtuu hakemuslomakkeen kautta. Lomakkeita on saatavilla kunnantalon aulassa, kirjastolla ja yhteiskoulun alakäytävällä oranssin postilaatikon vieressä.

Täyttämällä lomakkeen ja palauttamalla sen 19.10 mennessä kirjastovirkailijalle tai edellä mainittuun postilaatikkoon olet ehdokkaana seuraavan kauden nuorisovaltuustoon.

Ehdokkaan tulee olla vaalivuonna 13-19-vuotias punkalaitumelainen nuori. Mikäli nuorisovaltuustoon asettuu ehdolle yli 7 nuorta, järjestetään nuorisovaltuustovaalit.
  

HAE NYT!

Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa oman kotikuntasi asioihin yhdessä muiden nuorten kanssa!

Lisätietoja voi tiedustella Tiina Mäkirannalta 040-1382312 / tiina.makiranta@punkalaidun.fi  tai Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Markus Nihdiltä.

Lisätietoa nuorisovaltuusto-toiminnasta löydät myös Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton internet-sivuilta.

 

 

Takaisin