• Kuulumisia kunnasta

A

Tällä sivulla julkaisemme eri kirjoittajien tekstejä Punkalaitumesta ja punkalaitumelaisuudesta, välillä muitakin ajankohtaisia aiheita sivuten.

10. syyskuuta 2020 8.00

Teknisellä muutoksen tuulia

Teknisellä puolella on ollut muutoksen tuulia viimeisen vajaan parin vuoden sisään. Eläkkeelle on jäänyt valtava määrä kokemusta ja paitsi koko päällystö, paljon henkilöstöä on vaihtunut verrattain lyhyen ajan sisään. Uusi kunnanrakennusmestari aloitti vasta reilu vuosi sitten, tekninen johtaja vajaa vuosi sitten, ja uusi työpäällikkö kesäkuun alusta.

Uusi koulu on saatu vastaanotettua ja päiväkoti jo aiemmin. Pakarin rakennuskompleksi aiemmin mainittujen lisäksi on melkoinen tekniikkarypäs, ja automaatiota on vanhemmissakin rakennuksissa. Vaikka monella on mielikuva kiinteistönhoitajien töistä vielä Pekka Puupää-elokuvien katuja lakaisevasta talonmies Pikkaraisesta, on totuus aivan toinen. Tämän päivän moderneissa rakennuksissa on ohjelmoidut toisiinsa koko ajan vaikuttavat ims-venttiilit ilmanvaihdon suuruutta säätämässä erilaisilta antureilta saamiensa tietojen mukaan, sprinklerijärjestelmiä, paloilmaisinjärjestelmiä/paloilmoitinkeskuksia, rikosilmoittimia, kameravalvontaa, jäähdytysjärjestelmiä, äänentoistojärjestelmiä, tietoliikenneverkkoja, laitoskeittiöiden ultraviolettivalolla rasvaa käsitteleviä huuvia, vedenpehmentimiä, sähköisiä lukituksia vain osan näistä mainitakseni. Vaatii paljon perehtymistä, että oppii näitä käyttämään, saatikka korjaamaan ja huoltamaan. Ne ulospäin näkyvät pihatyöt ovat enää vain pieni osa toimenkuvasta. Punkalaitumella on otettu digiloikkaa eteenpäin ja siirrytty kuluneen vuoden aikana sähköiseen huoltokirjaan. Huoltohistorian taltioituessa muistiin on helpompaa päästä ”kärryille” tulevienkin kiinteistönhoitajien vanhojen siirtyessä eläkkeelle. Rakennusosastomme on korjaillut nurkkia monessa paikkaa. Vuokrataloyhtiöillä, vanhemmilla koulurakennuksilla, vapaa-ajan toimintapaikoilla kuten Porttikalliolla, ja terveysasemalla on ilmettä kohennettu ja vikoja korjattu.

Kiinteistöissä kyllä riittää vielä syynättävää, etenkin pienikäyttöasteisissa rakennuksissa, joita tahtoo kertyä helposti kuluja kasvattamaan, ja nyt Haukankosken vastanottokeskuksen lopettaessa niihin varmasti päättäjiltä saadaankin jotain ratkaisuja kunnan kiinteistökantaan.

Vesilaitos on myös elänyt murroksessa. Henkilöstö on vaihtunut. Suuria ja kriittisiä osia verkostoa kulkee käyttöikänsä loppupuolta ja vanha vedenottamo Kanteenmaalla on vielä näin 2020-luvullakin avoprosessissa. Jokivarren viemärit paljastuivat kuvauksissa saneerausta vaativiksi.  Suunnitelmia on valmistumassa näiltä osin. Vesimittarit ovat muuttumassa etäluettaviksi, ja vuotovahtiominaisuudessa kunnan omissa kiinteistöissä sellaiset jo onkin. Huittinen- Punkalaidun yhdysvesijohto on tarkoitus saattaa valmiiksi, ja ottaa käyttöön vielä kuluvan vuoden aikana.

Katuvaloissa on aloitettu kolmivuotinen projekti ledeihin siirtymiseksi. Ensimmäisenä uusittiin kokoojakadut Riissuontie, Sarkkilantie ja Iso-Jaakkolantie, sekä tonttikadut Tolperinkuja ja Kajavanpolku. Priorisointi tapahtui liikennemäärien, vanhustenhoidon ja päiväkodin sijainnin sekä säästettävien kilowattituntien perusteella. Led-valaisinten avulla on mahdollista alle puolittaa sähkönkulutus ja vähentää huoltokäyntejä.

Katuja on päällystetty uuden päiväkodin osalta ja viime vuonna kolmelta eri tonttikadultakin. Moni ELY-keskuksen virkamies epäilemättä tulisi kateelliseksi Punkalaitumen asfaltointitilanteesta. Ainakin jos tulisi Punkalaitumelle katsomaan Vesilahdentietä pitkin.

Riissuon alueella on ojituksia parannettu, samoin jokivarressa. Olisi hienoa, jos yksityinenkin sektori katsoisi omien maanomistustensa alueelta ojat kuntoon. Sadevedet ovat kuitenkin yksittäinen suuri syy moniin kiinteistöjen alapohjien kosteusongelmiin ja olisi kaikkien etu, jos sadevesien johdatus olisi asuntoalueilla kunnossa.

Puistoalueillakin on tapahtunut pientä muutosta. Kurtturuusut poistettiin vieraslajiksi julistamisen myötä. Tosin se tuntui vain ihanalta tekosyyltä parantaa monien risteysten näkyväisyyttä ja sitä kautta liikenneturvallisuutta. Jättiputken torjuntaa kunta on tehnyt useissa paikoissa, mutta yksityisten maiden omistajien toivoisi hoitavan oman osuutensa, että tehty työ ei olisi turhaa. Roskaaminen on ollut ongelmana aina silloin tällöin, mikä ei kyllä olisi suotavaa. Kunnassa on kuitenkin jäteasema, joka on auki tiistaisin ja torstaisin.

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että kunnalla on nyt lapsia koskevien rakennusten ja terveysaseman tila oikein hyvä, ja vanhustenhoidon rakennusten tila sangen hyvä. Vaikka muualla ei korjausvelka lopu kesken, niin jo näillä eväillä kelpaisi markkinamiesten kuntaa mainostaa.

Kari Isokivijärvi
Kunnanrakennusmestari

Marko Juurikivi
Työpäällikkö